Open position

IT-palvelupäällikkö vaikuttaviin räätäliohjelmistohankkeisiin

Oletko palvelupäällikkö, jolla on osaamista erilaisten IT-järjestelmien palveluiden johtamisesta? Tule mukaan osaksi Solitan asiantuntevaa ja rentoa projekti- ja palvelupäälliköiden yhteisöä. Meillä pääset toimimaan esim. räätäli ERP, asiointipalveluiden sekä verkkopalveluiden johtamisen parissa.

Palveluiden tuottamista ihmiset keskiössä 

Solitan palvelupäälliköt ovat osa kasvaavaa projektipäällikköyhteisöä, joka on yli sadasta asiantuntijasta muodostuva aktiivinen ja toisiaan tukeva yhteisö, jonka osaajat johtavat erilaisia digitalisaatiohankkeita Solitan keskeisiin teknologia-alueisiin liittyen. Vaikka asiakastoimituksemme ovat monipuolisia ja palvelupäällikön rooli sekä työn sisältö voi vaihdella teknologia-alueittain, olemme tunnistaneet yhteiset toimintaamme ohjaavat teemat ja luoneet niiden pohjalta Project Lead Manifeston. 

Palvelupäällikkön roolissa teet tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa heille toimitettujen järjestelmien tukeen, ylläpitoon ja jatkokehittämiseen liittyen. Arkesi muodostuu asiakasrajapinnassa toimimisen lisäksi muun muassa tiimin päivittäisten tehtävien sujuvuuden huolehtimisesta sekä tiimiläisten työhyvinvoinnin varmistamisesta, unohtamatta liiketoiminnallisia vastuita (budjetointi, kannattavuus, raportointi ja laskutus). Palvelupäällikkönä tunnistat asiakkaiden ja toiminnan kehittämisen tarpeita järjestelmien eri elinkaaren vaiheet huomioiden ja osaat kommunikoida tarvittavista toimenpiteistä sekä sisäisesti että asiakkaan suuntaan. Teet myös yhteistyötä uusien mahdollisuuksien löytämisessä asiakkuusvastaavan ja myynnin kanssa. Pystyt lisäksi projektoimaan ja johtamaan jatkokehitystä eli yhdistät luontevasti tuotannossa olevan järjestelmän toimintakyvykkyyden varmistamisen sekä ketterän jatkokehityksen.  

Lisätietoja Solitan elinkaaripalveluista voit lukea täältä. Lue ajatuksiamme siitä, miksei perinteiset IT-palvelut vastaa nyky-ympäristön tarpeisiin ja mitä ratkaisuja meillä on tähän tarjottavana.  

 
Mikä tekee Solitan palvelupäällikkö -roolista erityisen?  

  • Pääset tekemään läheistä yhteistyötä asiakkaan kanssa ja vaikuttamaan asiakkaan liiketoimintaan sekä järjestelmien kehittämiseen 
  • Et jää yksin vaan olet osa asiantuntevaa, allokoitua ja autonomista asiakkaan järjestelmän tuntevaa toteutustiimiä
  • Työhön kuuluu usein aktiivista jatkokehitystä DevOps –mallilla ja roolisi voi sisältää Scrum Master / Product Owner -tyyppisiä vastuita  
  • Räätälöidyt hankkeemme ovat eri kokoisia ja eri laajuisia, mutta pääset keskittämään energiasi hallittuun kokonaisuuteen (keskimäärin 1-5 asiakkaalle toimitettua ratkaisua) 
  • Työ on autonomista, mutta tarjoamme hyvät tukirakenteet työssäsi menestymiseen ja apua sekä tukea arkeen saat useasti eri sidosryhmästä esim. aktiivisesta osaamisyhteisöstämme  

Mitä odotamme sinulta?  

  • Aiempaa kokemusta ja kykyä kantaa vastuuta asiakkaan tuotantojärjestelmistä, mieluusti IT-toimittaja –puolelta 
  • Kykyä sparrata ja olla mukana ohjaamassa asiakasta oikeisiin ratkaisuihin tarvittaessa rohkeasti haastaen sekä tunnistamaan asiakkaiden tarpeita ja sen kautta kasvattamaan liiketoimintaa 
  • Palvelun elinkaari on sinulle tuttua. Ymmärrät mitä palveluvaiheen käynnistäminen vaatii, ohjaat asiakasta ja tiimiä oikeaan suuntaan, varmistat laadukkaan toimituksen elinkaaren eri vaiheissa aina käynnistyksestä laajentamiseen ja mahdolliseen lopettamiseen asti 
  • Erilaisten palveluprosessien kuten ITIL-viitekehyksen tuntemusta ja kykyä mukautua vaihtuviin tilanteisiin sekä asiakkaan liiketoimintaan 
  • Ketterän kehityksen toimintatapojen tuntemusta (Agile, Scrum, Lean) 
  • Tiimityöskentely sen eri muodoissa on sinulle tuttua ja kannat vastuuta tiimin sekä yksilöiden hyvinvoinnista 
  • Solitan arvot kohtaavat omiesi kanssa ja nämä asiat ovat myös sinulle tärkeitä työyhteisössä; rentous, rohkeus, välittäminen & intohimo 

Solita työpaikkana 

Vapautta ja vastuuta henkivä työympäristömme tarjoaa turvallisen ja mielekkään kattauksen monennäköisiä hankkeita. Sinä itse vaikutat siihen minkälainen yritys ja työpaikka Solita on sinulle nyt ja tulevaisuudessa. Meillä opit uutta, jaat osaamistasi muille ja työskentelet erilaisissa rooleissa matkasi aikana. Vaalimme työn ja vapaa-ajan tasapainoa arjessa ja välitämme aidosti kollegoistamme. Projektipäällikköyhteisömme osaajia työskentelee eri puolilla Suomea ja voit valita työntekopaikkasi joustavasti.  

Tutustutaan lisää 

Selvitetään yhdessä, löytyisikö meiltä sinulle sopiva seuraava haaste urallasi! Lähetä meille CV ja vapaamuotoinen hakemuskirjeesi, jossa avaat omia toiveitasi, niin olemme sinuun yhteydessä pian.  

Jos sinulle herää kysymyksiä, voit olla yhteydessä rekrytoijaamme LinkedIn:n kautta: Julia Oksa. Jos mieluummin lähetät sähköpostia, osoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi (at) solita.fi 

Apply for this Job

By submitting application, I understand that my personal data will be used by Solita Group to manage the recruitment process and evaluate my suitability for employment.

Read more about Solita’s data protection practices in recruitment context.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.