Friends of Solita -verkoston tavoitteena palvella laajan asiakaskuntamme erilaisia tarpeita ja antaa kaikille kumppaneillemme tasavertainen mahdollisuus tarjota osaamistaan hankkeisiimme. Friends of Solita perustuu suoraviivaiseen yhteistyöprosessiin, josta kaikki ylimääräinen on karsittu pois, ja jossa pyritään mahdollisimman tehokkaasti yhdistämään tarve ja tekijä. Liity mukaan!
Palvelutarjoomamme on laaja ja monipuolinen, strategistesta konsultoinnista palvelumuotoiluun, ohjelmistokehitykseen, tekoälyyn ja analytiikkaan sekä pilvi- ja integraatiopalveluihin. Pyrimme myös olemaan teknologiariippumattomia ja olemme kumppaneita kaikkien suurten pilvipalveluita tarjoavien yritysten kanssa.
Olemme vuosien varrella tukeutuneet kumppaneihimme, ja meillä on toiminut säännöllisesti asiantuntijoita kymmenistä kumppaniyrityksistä tuomassa asiakkaillemme uutta ja omia palveluitamme täydentävää osaamista. Kasvun ja kehittymisen myötä olemme uudistaneet myös yhteistyömallejamme. Maailma ympärillämme on kehittymässä kohti “keikkataloutta”, ja erilaisten freelancereiden ja pienten, syvään asiantuntijuuteen keskittyvien yritysten määrä on lisääntynyt merkittävästi. Haluamme tarjota myös näiden asiantuntijoiden osaamista osana hankkeitamme.
Friends of Solita -toimintamallimme on yksinkertainen:
- kumppani rekisteröityy verkostoon
- tarkistamme yrityksen perustiedot ja taustat
- jos kaikki on kunnossa, lähetämme informaatiopaketin ja tarkemmat pelisäännöt
Rekisteröityminen luo ainoastaan mahdollisuuksia, eikä se sido mihinkään. Vasta kun verkoston kautta on tullut kiinnostava toimeksianto, johon kumppani haluaa lähteä mukaan, sovitaan tarkemmista yksityiskohdista ja sitoumuksista.