News

Solita sai Platinum-tason Semarchy-kumppanuuden ainoana Pohjoismaissa

Published 12 May 2021

Reading time 2 min

Teknologia-, data- ja designyhtiö Solita on saavuttanut Platinum-tason Semarchy-kumppanuuden. Harvinaisen, korkeimman tason kumppanuuden älykkäisiin datahallinnan ratkaisuihin keskittyvän Semarchyn kanssa on saavuttanut maailmassa suomalaisyhtiön lisäksi vain kaksi muuta yritystä. Solita on ainoa tunnustuksen saanut pohjoismainen yritys.

”Tunnustus merkitsee meille paljon ja kertoo siitä, kuinka paljon olemme panostaneet ja sitoutuneet yhteistyöhön. Yhdessä Semarchyn kanssa olemme myös onnistuneet rakentamaan yrityksille täysin uudenlaisen palvelukokonaisuuden, mikä on otettu markkinassa hienosti vastaan. Platinum-tason kumppanuus kertoo meille ennen kaikkea siitä, että osaamiseemme luotetaan”, Solitan dataliiketoiminnan johtaja Mikael Ojala iloitsee.

Datan arvo yrityksille nousee jatkuvasti ja yritykset pyrkivät saamaan aikaan tiedonhallinnan kehittämisellä näkyviä tuloksia. Yritykset kaipaavat nyt kipeästi nykyaikaisia ja laadukkaita tiedonhallinnan työkaluja. Tekoälyn lisääntyvä hyödyntäminen ja uudet dataohjautuvat liiketoimintamallit edellyttävät, että yrityksillä on käytössään laadukasta dataa, joka tuo yrityksille liiketoiminta-arvoa.

Kysyntä ja tarve laadukkaalle datalle kasvavat jatkuvasti. Semarchy xDM -työkalun avulla yritykset pystyvät hyödyntämään dataa luotettavasti ja ketterästi. Työkalu auttaa tekemään tiedonhallinnasta myös läpinäkyvämpää ja helpompaa. Käyttöliittymä perustuu samaan suunnittelumetodologiaan kuin Googlen työkalut ja on siten tuttu, helppokäyttöinen ja skaalautuva myös mobiilikäyttöön.

”Semarchy-yhteistyön avulla autamme yrityksiä ottamaan kaiken arvon irti tiedosta rakentamalla helppokäyttöisiä ja turvallisia hallintaprosesseja datan ympärille. Varmistamme, että yritykset voivat luottaa dataan ja ymmärtävät sen merkityksen. Yritykset voivat hyvällä omallatunnolla ajatella, että päätökset perustuvat luotettavaan dataan”, Solitan Ojala sanoo.

Datan laatu yrityksissä vaihtelee suuresti. Lisäksi yritysten prosessit eivät tänä päivänä pyöri vain keskitetyissä toiminnanohjausjärjestelmissä. Aktiivinen datanhallinta on siksi yritysten menestyksen kannalta yhä merkityksellisempää.

Solita ja Semarchy ovat olleet kumppaneita vuodesta 2018 lähtien. Solitalla on Pohjoismaissa yli kymmenen merkittävää Semarchy-asiakasta. Tutkimusyhtiö Gartner on listannut Semarchyn alansa johtavien yritysten joukkoon.

Lisätiedot:

Solita, Mikael Ojala, [email protected], p. +358 50 919 3535