Miltä työarki meillä näyttää?
Rooli on ensisijaisesti kirjanpidollinen, kattaen Suomen emoyhtiön ulkoisen kirjanpidon kokonaisuuden. Vastuualueisiin kuuluvat muun muassa kuukausiraportointi ja vuositilinpäätökset, tuloverotukseen liittyvien asioiden valmistelu yhteistyössä verokumppanin kanssa sekä tilintarkastusprosessin läpivienti projektinomaisesti.
Osana tehtävää osallistut myös päivittäisiin transaktioihin, ja tuet tiimiä esim. pankkitapahtumien, ostojen ja myyntisaamisten osalta. Lisäksi sinulla on merkittävä rooli talousprosessien jatkuvassa kehittämisessä, jolla varmistetaan tehokas ja sujuva arjen tekeminen. Toivomme hakijalta aktiivista ja kehittämisorientoitunutta työotetta.
Rooli tarjoaa mahdollisuuden esihenkilövastuuseen, mikäli se tukee ammatillisia tavoitteitasi. Tiimissä työskentelee viisi henkilöä: neljä kirjanpidon asiantuntijaa sekä yksi talousjärjestelmien spesialisti.
Työskentelykielenä käytämme pääsääntöisesti englantia (esimerkiksi järjestelmissä, ohjeistuksissa ja kansainvälisessä yhteistyössä), mutta suomen kielen sujuva hallinta on välttämätöntä virallisten raporttien ja dokumentaation vuoksi. Käytössämme on Workday ERP-järjestelmä – sen tuntemus katsotaan eduksi.
Näillä menestyt tehtävässä:
- Vähintään viiden vuoden laaja-alaista työkokemus kirjanpidon tehtävistä
- Vahvaa osaaminen FAS-kirjanpidosta ja tilinpäätösprosesseista
- Kokemus suomalaisesta tuloverotuksesta ja tilintarkastuksiin osallistumisesta
- Kyky itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä hyviä projektinhallintataitoja
- Aktiivinen, kehittämismyönteinen työote ja tiimityöskentelytaidot
- Erinomainen suomen ja englannin kielen taito
- Eduksi luetaan kokemus konsernikirjanpidosta, rahoituslaskelmista sekä Workday-järjestelmästä
Näin varmistamme, että viihdyt meillä:
Solita on yli 2000 asiantuntijan yhteisö, joka toimii kymmenessä maassa. Yhdistämme suuren organisaation resurssit pienen yrityksen inhimilliseen ja joustavaan kulttuuriin. Uskomme vapauteen ja vastuuseen, ja haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuksia kasvaa, kehittyä ja vaikuttaa omalla osaamisellaan.
Meillä pääset työskentelemään vastuullisessa ja merkityksellisessä roolissa osana asiantuntevaa ja välittävää tiimiä. Tarjoamme joustavan työympäristön, laajat työsuhde-edut, sekä modernit työvälineet. Toivomme, että uusi kollegamme voisi työskennellä Tampereella – mutta huomioimme myös muista sijainneista hakevat ehdokkaat. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mutta kuitenkin viimeistään marraskuussa 2025.
Sinustakin Solitalainen?
Mikäli tunnistat itsesi kuvauksesta ja haluat osaksi arvostettua tiimiämme, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi meille ensi tilassa! Jos sinulla on kysymyksiä tehtävästä tai Solitasta, voit olla yhteydessä rekrytoivaan esihenkilöön Accounting Manager Henna Vatajaan puhelimitse +358405512224, kello 13–14 seuraavina päivinä: 17.6., 18.6., 24.6. ja 26.6.
Huom! GDPR-/tietosuojasyistä emme vastaanota CV:itä tai hakemuksia sähköpostitse, vaan pyydämme lähettämään ne suoraan järjestelmäämme sivujemme kautta.
Keskeisenä teknologia-, data- ja designkumppanina Solitan liiketoiminta perustuu luottamukseen ja vastuullisuuteen. Tästä syystä hakijan luottotiedot sekä työhistoriatiedot voidaan tarkistaa. Nämä tarkastukset suoritetaan työelämän yksityisyyden suojasta annetun lain mukaisesti ja sen rajoissa. Lisäksi osa kriittisen infrastruktuurin toimialalla toimivista asiakkaistamme edellyttää erillisen SUPO:n tekemän turvallisuusselvityksen läpäisyä.