Julkishallinnon tarjouspyynnöissä ei kokemuksemme mukaan kiinnitetä riittävästi huomiota immateriaalioikeuksiin liittyviin asioihin, vaikka niillä on suuri merkitys julkishallinnon palveluiden ja järjestelmien ylläpidon, jatkokehittämisen ja levittämisen, eli viime kädessä toiminnan joustavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta. Monellako julkishallinnon organisaatiolla on oma IPR-strategia?
Immateriaalioikeuksien puolestapuhujat esittävät, että ilman niiden suojaa ei olisi kannustinta investoida aikaa ja resursseja uuden kehittämiseen. Kriitikoiden keskeisenä väitteenä taas on se, että suojatut oikeudet hidastavat kehitystä, koska innovaatiot jäävät pienen piirin tietoon ja hyödynnettäväksi. Molemmilla näkökulmilla on perustelunsa. Avaamme niitä hieman seuraavaksi.
On selvää, että jonkinlainen suoja tarvitaan. Yhtä selvää on immateriaalioikeuksien, erityisesti patenttien väärinkäyttö ja siitä koituvat haitat.
Lääketeollisuus on hyvä esimerkki asian kompleksisuudesta. Lääkkeiden kehitys on kieltämättä erittäin kallista, mutta toisaalta on vaikea perustella esimerkiksi halpojen HIV-lääkkeiden ja kopiolääkkeiden käytön rajoituksia Afrikassa, kun tiedossa on, että HIV ei lääkittynä tartu.
Immateriaalioikeuksiin liittyvissä kiistatilanteissa eri toimijoiden asema on myös erityisen epäsymmetrinen, kun osapuolina ovat esimerkiksi kansalainen tai pienyritys ja kansainvälinen suuryritys. Avoimuuden hyödyistä on paljon hyviä esimerkkejä, kuten standardit, ohjelmistoalan avoimen lähdekoodin yhteisö ja parviälyyn liittyvä ongelmaratkaisu. Jakamalla tietoa on synnytetty valtavasti uutta kehitystä.
Huonosti suunniteltu IPR-malli voi johtaa toimittajalukkoon
Miten tämä kaikki liittyy julkishallinnon ICT-hankkeisiin? Julkishallinnon tarjouspyynnöissä vaikutelmaksi usein jää, että immateriaalioikeuksiin liittyvät vaatimukset ja sopimusehdot kirjataan hankinta-asiakirjoihin rutiininomaisesti kopioiden samoja lauseita hankkeesta toiseen.
Tämä voi johtaa julkishallinnon kannalta merkittäviin odottamattomiin kustannuksiin ja toisaalta menetettyihin liiketoimintamahdollisuuksiin toimittajille. Samalla luodaan toimittajalukkoja, joissa tilaaja ei voi helposti vaihtaa alkuperäistä toimittajaa toiseen tai käyttää monitoimittajamallia. IPR-mallin vaihtaminen kesken toteutusta ilman hankinnan uudelleen kilpailuttamista ei ole mahdollista kuin tietyin reunaehdoin.
IPR-strategia mietittävä jokaisen hankkeen osalta erikseen
Immateriaalioikeudet ja IPR-strategia tulee jokaisen hankkeen osalta miettiä tarkasti hankinnan kohde huomioiden. Julkishallinnon ICT-hankkeet voidaan jakaa esimerkiksi seuraaviin kategorioihin:
Asiakaskohtaiset ainutkertaiset kokonaisuudet
- Valmistuotetta ei ole olemassa
- Pääosiltaan asiakaskohtainen toteutus
Laajat infrastruktuurikokonaisuudet, joissa käytetään tuotteistettua teknologia-alustaa, esimerkiksi integraatioalustaa
- Laaja-alainen tuotealustan käyttöönotto ja sen päälle toteutettava asiakaskohtainen toteutus
- Tuotealusta on de-facto rajattu ja kilpailevia tuotteita on markkinoilla useita
Hyvin kohdennettuun käyttötarkoitukseen perustuvat ratkaisut
- Valmistuote on olemassa
- Räätälöintitarve on pieni
Entä jos räätälöidään valmistuotetta?
Ongelmallisinta on, jos hankinta kohdistuu kaupalliseen tuoteratkaisuun, jota itsessään räätälöidään merkittävästi. Tällaisia tilanteita syntyy nykyään melko usein, koska tuoteratkaisulla on usein kilpailutusvaiheessa etulyöntiasema: esimerkiksi demon sisällyttäminen kilpailutukseen ja ensimmäisen vaiheen käyttöönotto.
Tyypillinen IPR-ratkaisu hankinta-asiakirjoissa tuntuu olevan se, että oikeudet ennen sopimuksen allekirjoitusta tuotettuun materiaaliin ovat yksinomaan toimittajalla. Tilaajalla on käyttöoikeus valmisratkaisuun ja kaikki oikeudet sen päälle räätälöityihin osuuksiin. Tämä voi aiheuttaa hankaluuksia, koska räätälöityjen osien lähdekoodilla ei käytännössä tee yhtään mitään ilman niiden alla olevaa tuotetta. Tuotteen vaihtuminen tekee tällaisen omistuksen pääosin arvottomaksi.
Asia on karkeasti sama kuin autojen merkkikohtaisilla kattotelineillä. Automerkin vaihtuessa telineillä ei tee enää mitään. Mielestämme tilaajan pitäisi edellyttää saavansa riittävät oikeudet kokonaisuuteen tapauksissa, joissa räätälöintiä tarvitaan merkittävästi. Käytännössä se tarkoittaa lähdekoodia ja oikeutta muokata sitä käyttötarkoitusrajoitusten sallimissa puitteissa. Samalla tämä vapauttaisi tilaajan ns. toimittajalukosta.
Jaetut oikeudet julkishallinnon IPR-strategian pohjana
Julkishallinnon IPR-strategia pitäisi mielestämme perustua ns. jaettuihin oikeuksiin:
Tilaajan laaja omistusoikeus: Tilaajalla on laajat oikeudet kaikkiin julkisilla varoilla kehitettyihin ratkaisuihin. Käyttöoikeus ei riitä, vaan oikeuksien pitää kattaa myös jatkokehittäminen. Tilaajan oikeudet rajataan tiukasti ja selkeästi käyttökohteeseen kyseisessä käyttömaassa, jolloin tilaaja ei voi lähteä kilpailemaan tuotetoimittajan kanssa.
Jakelu Suomen julkisella sektorilla: Immateriaalioikeus ei saa estää julkisilla varoilla tuotetun ratkaisun koodin jakamista toisille julkishallinnon toimijoille.
Vienti ulkomaille: Toimittajat saavat kaikki oikeudet käyttää ratkaisuja tai niiden osia vientituotteina kansainvälisillä markkinoilla.
Win-win syntyy siitä, että julkisilla varoilla tuetaan avoimesti tuotekehitystä aina kun se on järkevää ja kun syntyvän tuotteen markkina on kansainvälinen. Tällöin toimittajan oikeuksia syntyvään ratkaisuun ei rajata. Toisaalta julkishallinto hyötyy siitä, että se säilyttää laajat oikeudet ratkaisun jatkokehittämiseen ja vapauden valita kehityskumppaninsa ilman toimittajalukkoa.
Julkishallinto voi myös levittää verovaroilla kehitettyjä ratkaisuja hallinnonalalta toiseen ilman rajoituksia ja kustannustehokkaasti. Liiketoimintaa voi syntyä myös siitä, että julkishallinto auttaa yrityksiä levittämään ratkaisuja muiden valtioiden julkishallinnolle. Erityisesti EU-maiden lainsäädännön konvergoituessa aukeaa enemmän mahdollisuuksia monistaa hyviä julkisen sektorin ratkaisuja muihin EU-maihin.
