Haluatko mukaan merkityksellisten kehitysprojektien pariin?
Useiden asiakkaillemme rakennettujen ja tuotantoon vietyjen Clojure-projektien perusteella uskomme, että funktionaalinen ohjelmointi tulee olemaan yhä jatkossakin läsnä projekteissamme. Vahvistammekin nyt Dev-yhteisöämme rekrytoimalla uusia Clojuresta innostuvia full-stack –ohjelmistokehittäjiä erityisesti Helsingin ja Tampereen seuduille. Tapauskohtaisesti sijaintisi voi olla myös muilla toimistopaikkakunnillamme (Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Pori, Kuopio, Joensuu ja Vaasa), mikäli Tampereelle tai Helsinkiin matkustaminen silloin tällöin onnistuu.
Ohjelmistokehittäjänä kehität ja toteutat turvallisia, kestäviä ja skaalautuvia ohjelmistoratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin yhdessä asiantuntevan tiimin kanssa. Viihdyt sekä backend- että frontend –kehityksen parissa, ja ymmärrät korkeatasoisen automaation sekä jatkuvan toimituksen merkityksen. Haluat osaltasi olla varmistamassa sen, että toteutettavat lopputulokset ovat toimivia, laadukkaita ja alan parhaiden käytäntöjen mukaisia.
Kehittämillämme ratkaisuillamme olemme päässeet vaikuttamaan monen eri toimialan asiakkuuksiemme toimintaan, ja työmme jälki näkyy eri tavoin satojentuhansien suomalaisten arjessa. Etsimme yhdessä projektivalikoimastamme sinulle kiinnostavan kokonaisuuden, jonka parissa pääset työskentelemään.
Clojure –koodiamme löytyy Solitan GitHubista, ja innokkaasti funktionaaliseen ohjelmointiin suhtautuvien solitalaisten kirjoituksia pääsee lukemaan dev-blogistamme esimerkiksi seuraavien tekstien kautta:
• The things I like about ClojureScript and Re-Frame
• Running Clojure programs on constrained memory
• Grokking Clojure transducers
Millaista osaamista toivomme sinulta?
- Vähintään viiden vuoden työkokemusta full-stack –ohjelmistokehittäjänä työskentelystä. Sinulla ei tarvitse olla välttämättä vielä useiden vuosien kokemusta Clojuresta, mutta kykenet työskentelemään itsenäisesti kyseisen teknologian parissa.
- Toivomme, että Clojuren lisäksi työkalupakkiisi kuuluu myös työkokemusta jonkin toisen ohjelmointikielen parissa työskentelystä (kuten Java, .NET, Typescript), sillä teknologia-agnostisena talona töitä tehdään monipuolisesti vaihtelevilla teknologioilla.
- Julkipilviosaamista ohjelmistokehityksessä (AWS/Azure)
- Teknisten taitojen lisäksi toivomme, että arvomme (välittäminen, intohimo, rentous ja rohkeus) resonoivat omiesi kanssa.
- Hyviä yhteistyö ja viestintätaitoja – osaat työskennellä sujuvasti tiiviissä yhteistyössä erilaisten asiakkaidemme ja tiimikavereiden kanssa.
- Odotamme lisäksi, että olet kiinnostunut tekoälyn tuomista mahdollisuuksista ja että sinulla on jo kokemusta tekoälyn hyödyntämisestä osana ohjelmistokehitystä joko harrastuneisuuden kautta tai työkontekstissa.
- Tämänhetkisissä projekteissamme tarvitaan sekä suomen että englannin kielen sujuvaa osaamista.
Solita työpaikkana
Meillä Solitalla ihmiset ovat aina etusijalla, niin yksilöinä kuin yhteisönäkin. Työtä tehdään tiimeissä ja apua saa aina, yli projekti-, tiimi– ja yksikkörajojen. Kehittyminen on meille tärkeää: tarjoamme monipuolisia oppimispolkuja, toimivan rotaatiomallin ja mahdollisuuden kokeilla erilaisia rooleja Solita –uran varrella. Pääset myös aidosti vaikuttamaan projekteissa käytettäviin teknologioihin ja toimintatapoihin. Arvostamme tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä ja tarjoamme laajat työsuhde-edut aina laadukkaista työvälineistä työterveyteen, hyvinvointietuihin ja harrastekerhoihin. Kasvavana yrityksenä tarjoamme mahdollisuuden päästä työskentelemään mielenkiintoisten eri toimialojen asiakkuuksien parissa, ja töitä tehdään kiinteällä palkkamallilla, joka tukee yhteistyötä ja osaamisen jakamista.
Tutustutaanko lisää?
Mikäli funktionaalisen devaamisen parissa työskentely Suomen suurimmassa Clojure -yhteisössä kiinnostaisi tulevaisuudessa, kerro meille itsestäsi vapaamuotoisesti hakulomakkeen kautta ja jutellaan lisää!
Kysymyksiä? Ota yhteyttä rekrytoijaamme Juliaan: [email protected]
Keskeisenä teknologia-, data- ja designkumppanina Solitan liiketoiminta perustuu luottamukseen ja vastuullisuuteen. Tästä syystä valitun hakijan henkilöllisyys, luottotiedot ja työhistoria tarkistetaan. Nämä tarkastukset suoritetaan työelämän yksityisyyden suojasta annetun lain mukaisesti ja sen rajoissa. Lisäksi osa kriittisen infrastruktuurin toimialalla toimivista asiakkaistamme edellyttää erillisen SUPO:n tekemän turvallisuusselvityksen läpäisyä.