OmaYTK on YTK:n sähköinen asiointipalvelu. YTK panostaa palvelun käytettävyyteen, saavutettavuuteen ja tietoturvaan yhteistyössä Solitan kanssa.
YTK Työttömyyskassan uusi yhteistyökumppani OmaYTK-asiointipalvelun kehittämisessä on Solita. Yhteistyöstä on sovittu vähintään kolmeksi vuodeksi.
OmaYTK on Suomen suurimman kassan, YTK Työttömyyskassan yli 530 000 jäsenen keskeinen palvelu, jota käytetään vuosittain noin kolme miljoonaa kertaa esimerkiksi kuukausittaisten etuushakemusten tekemiseen. Solitan kanssa jatketaan OmaYTK:n kehitystyötä kassan asiakkaiden parhaaksi.
”Teknologiat ympärillämme kehittyvät kovaa vauhtia ja asiakkaiden vaatimukset kasvavat jopa nopeammin. Meille sujuvien ja turvallisten palveluiden toteuttaminen on tärkeä asia. Siksi palvelun käytettävyyteen, saavutettavuuteen, monipuolisuuteen ja toisaalta kasvaviin tietoturvavaatimuksiin on satsattava merkittävästi”, sanoo YTK:n tietohallintojohtaja Satu Koskinen.
”Olemme innoissamme, että pääsemme käynnistämään yhteistyön Solitan kanssa. Yhteistyö jatkaa aiempaa vahvaa panostustamme OmaYTK:n kehittämiseen. YTK:lla on vahva brändi palveluiden uudistajana ja tätä asioinninkin tulee heijastaa. Solitan osaaminen ja kokemus modernien ratkaisujen toteuttajana vaikuttivat valinnassa,” Koskinen jatkaa.
Tulevaisuudessa voimakasta panostusta kassojen toiminnan kehittymiseen
OmaYTK:n on tarkoitus mahdollistaa YTK:n jäsenille digitaalisten palveluiden käyttö helposti ja nopeasti. Sovelluskehityskumppanin kanssa varmistetaan se, että OmaYTK vastaa tulevien vuosien työllisyyspalveluiden kehityksen asettamiin uusiin vaatimuksiin. Valinnassa painotettiin Solitan asiantuntijoiden laaja-alaista osaamista vastaavista palveluista ja vahvaa teknologioiden ja sovelluskehityksen osaamista.
”OmaYTK:ta on kehitetty vuosien mittaan Suomen parhaiden kehittäjien kanssa, joten yhteistyö Solitan kanssa on luontainen jatkumo. YTK on viemässä parhaillaan uudelle vuosisadalle myös työttömyysetuuksien käsittelyä. Omistamme yhdessä Korkeasti koulutettujen kassan ja A-kassan kanssa Kallio Softwaren, joka varmistaa kassojen toiminnan virtaviivaistumisen tulevaisuudessa. OmaYTK-asioinnin kehittyessä Solitan voimin voimme luoda erinomaisen palvelukokonaisuuden hakemuskäsittelystä asiakkaan yksilölliseen palveluun asti”, toteaa YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
“On hienoa päästä kehittämään yhä parempia palveluita niin YTK:lle kuin laajalle jäsenkunnalle ympäri Suomea. Palveluiden toimivuudella on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys ja niitä kehittämällä voimme helpottaa myös käyttäjien arkea”, kommentoi asiakkuusvastaava Vesa Herranen Solitalta.
Lisätietoja
- YTK Kassa, Ilona Kangas, viestintäjohtaja, 050 590 7853, [email protected]
- Solita, Vesa Herranen, asiakkuusjohtaja, 040 5250 776, [email protected]
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa, jonka tehtävänä on järjestää ansioturva jäsenilleen tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. YTK palvelee valtakunnallisesti verkossa, ja sen palveluksessa työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.