10.5.2021Uutinen

Timo Honko Solitan Suomen vetäjäksi

Timo Honko Solita

Solitan ohjelmistokehitysyksikön johtaja Timo Honko on nimitetty yhtiön Suomen maajohtajaksi. Honko on työskennellyt Solitassa 22 vuotta ja toiminut tänä aikana useiden eri liiketoimintayksiköiden vetäjänä. Uransa Solitassa Honko aloitti ohjelmistokehittäjänä.

Solitan Suomen toimintaa aiemmin luotsannut Ossi Lindroos aloitti alkuvuonna Solita-konsernin toimitusjohtajana, kun 12 vuotta Solitaa luotsannut Jari Niska siirtyi yhtiön hallitukseen.

”Tuntuu hienolta ja jännittävältä aloittaa Suomen vetovastuussa. On mahtavaa olla rakentamassa aiempaa kokonaisvaltaisemmassa roolissa Suomesta data-ohjautuvaa yhteiskuntaa ja ottaa vastuuta Suomen koko yli 900 hengen joukkueestamme”, Timo Honko kommentoi.

Uuden vetäjän haku Solitan ohjelmistokehitysyksikölle käynnistettiin.

”On ilo saada Solitan läpikotaisin tunteva johtaja Solitan Suomen liiketoiminnan vetäjäksi. Timon kokemus eri liiketoimintayksiköiden johtamisesta, hänen teknologinen ymmärryksensä ja ihmisläheinen liiketoiminta-ajattelunsa takaavat kirkkaat näkymät Solitan tulevaisuudelle Suomessa myös jatkossa”, Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos kertoo.

Solitassa työskentelee yli 1100 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, pilvi- ja integraatiopalvelujen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä ohjelmistokehityksen ammattilaista kuudessa maassa. Yrityksen henkilöstöstä noin 450 myös omistaa yhtiötä. Solita työllisti myös pandemiavuoden 2020 aikana yli 200 uutta osaajaa ja jatkaa vahvaa kasvuaan.

Yritysten digitransformaatio siivittää kasvua

Yhdessä tekeminen ja tavoitteiden saavuttaminen motivoivat Honkoa johtajana. Solitalaisten teknologinen huippuammattilaisuus sekä kyvykkyys tiimityöskentelyssä takaavat kasvun tulevaisuudessakin.

”Tavoitteemme on olla Pohjois-Euroopan johtava digitransformaatioyritys, jonka kilpailuetuja ovat inhimillinen yrityskulttuuri ja johtaminen. Panostamme paljon tarkasti rekrytoitujen huippuosaajiemme jatkuvaan kehittymiseen ja hyvinvointiin”, Honko jatkaa.

Solitan asiakkaita Suomessa ovat muiden muassa DNA, Fortum, HSL, Ponsse ja UPM.

Lisätiedot:

Solita Oy, Executive Vice President, Finland Timo Honko, timo.honko@solita.fi, p. 040 545 4878

Solita on suomalainen teknologia-, data- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää yli 1100 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, digitaalisten palvelujen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Belgiassa.

Kirjoittaja

Solita