Solita julkisti tänään kuudennen Think Tank -ryhmänsä, jonka tehtävänä on pohtia datan ja datapohjaisten liiketoimintamallien merkitystä liiketoiminnan, palveluiden ja asiakasymmärryksen kehittämisessä. Ryhmä julkistaa raporttinsa loppuvuoden aikana. Uudessa Think Tank -kokoonpanossa ovat mukana DNA:n Chief Digital Officer Kati Sulin, YIT:n kehitysjohtaja Juhani Nummi, Aalto-yliopiston professori strategisen johtamisen professori Petri Parvinen, Rambollin toimitusjohtaja Kari Onniselkä, Etlan ja Aalto-yliopiston Timo Seppälä, SOK:n viestinnästä, markkinoinnista ja digitaalisista palveluista vastaava johtaja Veli-Pekka Ääri, Finnairin Chief Digital Officer Katri Harra-Salonen, Solitan analytiikka- ja pilviliiketoimintaa vetävä johtaja Pekka Ahola ja Head of Agile Data Katriina Kiviluoto sekä palvelumuotoilutoimisto Palmun kehityksestä ja myynnistä vastaava johtaja Jussi Olkkonen.
Dataan perustuvan liiketoiminnan luomisen menestystekijät
”Data ja sen hyödyntäminen puhuttavat tällä hetkellä suomalaisissa yrityksissä paljon. Pilviteknologia, tekoäly ja lohkoketjut tuovat valtavasti mahdollisuuksia, mutta monissa yrityksissä mietitään, miten lähteä liikkeelle: mihin pitäisi panostaa ja miten”, kertoo johtaja Pekka Ahola Solitalta.
”Suomella on kaikki valttikortit rakentaa meille maailman parasta dataan perustuvan liiketoiminnan osaamista. Edelläkävijäyritykset investoivat jo määrätietoisesti sekä data science- ja informaation hallinta -osaamisensa kehittämiseen että muutosjohtamiseen ja innovaatiokulttuurin luomiseen. Olemme tällä polulla vasta alussa – monien yritysten dataohjautuvuus ottaa lähivuosina leijonanloikkia ja datan hyödyntäminen avaa mahdollisuuksia uusille liiketoimintamalleille ja ekosysteemeille.”
Datan hyödyntäminen luo uusia palveluita, arvoketjuja ja ekosysteemejä
Datan hyödyntämisessä tärkeässä roolissa on myös tietoturvan ja tietosuojalainsäädännön huomiointi. Tuore EU:n uusi tietosuoja-asetus (GDPR) tuo yrityksille merkittävästi uusia vaatimuksia henkilötietojen käsittelyyn.
”Tiedosta tulee yhä arvokkaampaa, monella toimialalla myös myytävää kauppatavaraa. Datan avulla yritykset voivat ymmärtää ja palvella asiakkaitaan entistä paremmin. Tämä on jo arkipäivää monessa B-to-C -yrityksessä, mutta miten B-to-B -yritykset ovat oivaltaneet sen mahdollisuudet? Think Tank -ryhmämme tavoitteena on jakaa tietoa ja kokemuksia sekä kannustaa suomalaisia yrityksiä luomaan datasta uutta kilpailuetua sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla”, tiivistää Pekka Ahola.
Lisätietoja:
Solita Oy, Pekka Ahola, Vice President, Cloud & Analytics, [email protected], puh. 050 3644 226
Tutustu aiempiin Think Tank -raportteihin
Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Olemme asiakkaidemme matkaopas muuttuvassa maailmassa. Luomme uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnolle yhdistämällä teknologian, liiketoimintaprosessit ja sisällöt uudella tavalla. Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Vuonna 1996 perustetun Solitan liikevaihto vuonna 2016 oli 58,5 miljoonaa euroa. Solita työllistää yli 500 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Tukholmassa. www.solita.fi