23.09.2016 | Uutinen

Solita käynnistää javaritarien rekrytointiohjelman

Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita, Pirkanmaan ELY-keskus ja Saranen Consulting käynnistävät ohjelmistokehittäjien rekrytointiohjelman, jonka haku avautuu 23.9. Hankkeen tavoite on uudelleenkouluttaa ja työllistää työttömyysuhan alla olevia tai työttömiä ohjelmistokehittäjiä.

solita_java_ritari_1000x324

Nopeasti kasvava Solita on palkannut tänä vuonna jo yli 110 ohjelmistoalan ammattilaista Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Nyt käynnistettävän Solita Java Trainee -rekrytointiohjelman tavoite on työllistää vähintään 10 osaajaa Solitalle vakituiseen työsuhteeseen. Lokakuussa starttaava javaritarien rekrytointiohjelma yhdistää Java- ja web-ohjelmoinnin koulutuspäiviä, työssäoppimista sekä itseopiskelua kuuden kuukauden mittaiseksi koulutuskokonaisuudeksi.

”Nokian ja Microsoftin irtisanomiset ovat jättäneet tyhjän päälle monta ohjelmistoalan ammattilaista, joilla on hyvää kokemusta mutta tarve päivittää osaamistaan modernin ohjelmistokehityksen menetelmistä. Haluamme kantaa kortemme kekoon ja olemme koonneet ELY-keskuksen kanssa ohjelman, jolla toivomme löytävämme vähintään 10 uutta solitaheimolaista”, kertoo rekrytoinnista vastaava Kati Kitti Solitalta.

Solitalla ohjelmistokehittäjät työskentelevät moniosaajatiimeissä, joihin kuuluu asiakashankkeiden tarpeista riippuen mm. projektinhallinnan, palvelumuotoilun, tiedolla johtamisen ja UX-suunnittelun huippuosaajia. Yrityskulttuuriaan vaaliva Solita on palkittu useita kertoja myös hyvänä työnantajana Great Place to Work -kilpailussa.

Haussa on intohimolla ohjelmointiin ja uuden oppimiseen suhtautuvia ammattilaisia. Solita Java Traineen koulutusosio sisältää 20 lähiopetuspäivää keskittyen mm. Java- ja web-ohjelmointiin, runsaasti harjoitustehtäviä sekä mahdollisuuden kehittyä työssäoppimisen avulla Solitan yhteiskunnallisesti merkittävissä projekteissa. Solitan asiakkaisiin kuuluvat mm. Liikennevirasto, Tekes, Atria, DNA, Finnair ja Sanoma. Solita Java Trainee -rekrytointiohjelman kumppaneihin kuuluvat Pirkanmaan ELY-keskus, Saranen Consulting ja TE-toimisto.

Solita Java Trainee -rekrytointiohjelman osallistujien lisäksi Solita rekrytoi loppuvuoden aikana mm. ohjelmistosuunnittelijoita, ohjelmistoarkkitehteja, teknologia-arkkitehteja, palvelu- ja projektipäälliköitä, integraatioasiantuntijoita, data-analyytikkoja, business intelligence -asiantuntijoita sekä pilvipalveluiden asiantuntijoita.

Tutustu tarkemmin Solita Java Trainee -rekrytointiohjelmaan

Katso Solitan avoimet työpaikat

Lisätietoja:
Kati Kitti, Head of Recruitment & Employer Branding, puh. 044 067 3613, kati.kitti@solita.fi

Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Olemme asiakkaidemme matkaopas muuttuvassa maailmassa. Luomme uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnolle yhdistämällä teknologian, liiketoimintaprosessit ja sisällöt uudella tavalla. Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Vuonna 1996 perustettu Solita on kasvuyritys, joka on kasvanut kannattavasti yli 20 prosentin vuosivauhtia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 49,7 miljoonaa euroa. Solita työllistää 470 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Kirjoittaja

Solita