23.02.2017 | Uutinen

Solita jatkaa vahvaa kasvuaan

Vuosi 2016 toi jälleen lähes 20 prosentin kasvun

Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita jatkaa virkeällä kasvu-uralla. Vuosi 2016 toi Solitalle jälleen vakuuttavat 18 prosenttia ja 9 miljoonaa euroa kasvua edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2016 Solita juhlisti ensimmäistä yritysostoaan, Vuoden parhaan B2B-palvelun GrandOne-voittoa, Vuoden työnantaja -palkintoa sekä ensimmäistä kansainvälistä toimistoaan Tukholmassa.

Solita kasvatti liikevaihtoaan vuonna 2016 18 prosenttia 58,5 miljoonaan euroon (2015: 49,7 m€). Käyttökate (EBITDA) säilyi viime vuoden tasolla ollen 9 prosenttia ja 5,1 miljoonaa euroa.

Vuoden 2016 lopussa solitalaisia oli 477, mikä merkitsi 22 prosentin henkilöstömäärän kasvua edellisvuoteen verrattuna (31.12.2015: 392). Aktiivisen orgaanisen kasvun lisäksi Solita teki vuoden 2016 helmikuussa ensimmäisen yrityskauppansa ostamalla julkisen sektorin strategiakonsultointiin keskittyneen HMV-yhtiöt. Solita työllistää IT-alan osaajia Suomessa myös laajan alihankintaverkostonsa puitteissa. Lisäksi yhtiö perusti ensimmäisen kansainvälisen toimipisteensä Tukholmaan.

”Solitan kasvu oli strategiamme ja tavoitteidemme mukaista. Kaiken ytimessä on onnistunut asiakastyö – kiitos asiakkaillemme luottamuksesta ja solitalaisille hyvästä työstä. Jatkamme tänäkin vuonna suomalaisten osaajien työllistämistä, yritysten liiketoiminnan uudistamista, julkisten palvelujen parantamista ja nyt myös osaamisemme vientiä maailmalle”, kommentoi Solitan toimitusjohtaja Jari Niska.

Analytiikka, pilvipalvelut ja palvelumuotoilu nopeassa kasvussa

Solita kasvoi vuonna 2016 kaikilla liiketoiminta-alueillaan. Solitan valitsivat yhteistyökumppanikseen muun muassa Atria, Finnair, Fortum, Laattapiste ja YIT. Julkisen sektorin asiakkuuksien puolella Solita valittiin kumppaniksi muun muassa Liikenneviraston merkittävään mobiilihankkeeseen sekä omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA)-palvelukokonaisuuteen. Palvelu on tärkeä osa itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palvelujen laajaa kokonaisuutta ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistusta.

Yrityskulttuuri ja osaaminen ruokkivat toisiaan

Solita on nopeasta kasvustaan huolimatta onnistunut säilyttämään rennon yrityskulttuurinsa ja vastaanotti vastikään Vuoden 2016 työnantaja -palkinnon. Huippuosaajia houkutteleva osaajayhteisö näkyi myös asiakastöissä mm. Vuoden paras B2B-palvelu -palkintona Grand One-kilpailussa ja kansainvälisen Ultrahack-hackathonin Mobile Networks-voittona.

”Ammattitaitoisten kollegojen yhteisö, innostavat työtehtävät sekä työ- ja vapaa-ajan tasapaino ovat huippuammattilaisille erityisen tärkeitä asioita, joissa olemme onnistuneet solitalaisten mielestä erinomaisesti. Panostamme jatkuvan kehittymisen ja ihmiskeskeisen kulttuurimme säilyttämiseen merkittävästi myös jatkossa”, painottaa Jari Niska.

Solita arvioi palkkaavansa myös tänä vuonna yli 100 osaajaa, erityisesti ohjelmistokehittäjiä, data-analyytikoita, teknologia-arkkitehteja ja integraatioasiantuntijoita.

Luvut on tilintarkastettu.

Lisätietoja:
Solita Oy, toimitusjohtaja Jari Niska, puh. 040 5246 400, jari.niska@solita.fi

Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Olemme asiakkaidemme matkaopas muuttuvassa maailmassa. Luomme uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnolle yhdistämällä teknologian, liiketoimintaprosessit ja sisällöt uudella tavalla. Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Vuonna 1996 perustetun Solitan liikevaihto vuonna 2016 oli 58,5 miljoonaa euroa. Solita työllistää jo 500 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Tukholmassa.

Kirjoittaja

Solita