Microsoft Azure Lead

Sijainti

Finland

Etsimme nyt Microsoft Azure Leadia Solitan Data-yksikköön vastaamaan kumppanuudesta ja sen kehittämisestä kokonaisuutena data-alueella. Tässä roolissa liityt yli 200:n data-asiantuntijan yhteisöön, jossa yhteiset arvot (rentous, rohkeus, intohimo ja välittäminen) näkyvät ja ohjaavat tapaamme toimia arjessa. 

Hae

Teemme yhteistyötä Microsoftin kanssa useissa asiakkuuksissa ja tarjoaman alueilla, ja meidät valittiin tänä vuonna vuoden “Microsoft Azure Data, Analytics and AI” -kumppaniksi. Haluamme panostaa kumppanuuteen ja sen kehittämiseen entistä enemmän ja siksi haemmekin henkilöä, joka vastaa Microsoft-yhteistyöstä data-alueella. Toimenkuva on laaja-alainen ja se pitää sisällään yhteistyötä niin Solitan asiakkuuksien, myynnin kuin asiantuntijoidenkin kanssa tavoitteena kasvattaa Solitan Azure-pohjaista liiketoimintaa ja kyvykkyyksiä. Tehtävänkuva muotoutuu valittavan henkilön taustan ja kiinnostuksen mukaan. Kumppanuuden kehittämisen lisäksi työpäivään voi kuulua esimerkiksi asiakastyötä, asiakkuuksien kehittämistä tai myyntiä.

Lue lisää myös Solitalle myönnetystä “Microsoft Azure Expert Managed Services Provider” -sertifioinnista.

Mitä odotamme sinulta?

Olet työskennellyt useamman vuoden Microsoft-tuotteiden ja Azuren parissa ja ymmärrät mitä moderni pilvipalveluihin pohjautuva data-tekeminen on ja mitä arvoa se asiakkaille voi luoda. Näet enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia ja osaat purkaa asiakkaiden liiketoiminnalliset tarpeet palveluiksi ja ratkaisuiksi, joita Azure-pohjaisesti voimme asiakkaille tarjota. Innostut Microsoft-pohjaisen data-liiketoimintaamme kehittämisestä ja rakentamisesta ja löydät tähän ympäriltäsi kasvun paikkoja. Sinulla voi olla kehittäjätausta ja sitä kautta ymmärrät eri palveluiden kyvykkyyksiä. Olet sujuva kommunikoimaan suomeksi ja englanniksi sekä pystyt puhumaan liiketoimintaa ja teknologiaa erilaisten sidosryhmien kanssa. 

Solita työnantajana

Vapautta ja vastuuta henkivä työympäristömme tarjoaa turvallisen ja mielekkään kattauksen monennäköisiä hankkeita. Sinä itse vaikutat siihen minkälainen yritys ja työpaikka Solita on sinulle tulevaisuudessa. Meillä opit uutta, jaat osaamistasi muille ja työskentelet erilaisissa rooleissa matkasi aikana. Vaalimme työn ja vapaa-ajan tasapainoa arjessa.

Jutellaanko? 

Kuulemme mielellämme lisää taustastasi sekä toiveistasi ja odotuksistasi. Niiden pohjalta haluamme selvittää, voimmeko tarjota juuri sinulle sopivat seuraavat askeleet urallasi. 

Jätä hakemuksesi suoraan oheisen linkin kautta 12.12. mennessä tai laita viestiä Vesa Hammarbergille, vesa.hammarberg@solita.fi,  ja jutellaan lisää Solitan tarjoamista uramahdollisuuksista Microsoft Azure kumppanuuden parissa.

#LI-DATAFI