01.09.2020Uutinen

Koronavilkulla jo miljoona latausta!

Tartuntaketjujen katkaisua helpottava Koronavilkku-sovellus on ladattu jo miljoona kertaa. Miljoonan latauksen raja meni rikki tänään (1.9.2020) noin klo 8 eli vain noin vuorokausi sen jälkeen kun Koronavilkku tuli ladattavaksi sovelluskauppoihin.

”Lukema on kertakaikkisen upea! Tällainen latausmäärä yhdessä päivässä on ylittänyt kaikki odotuksemme”, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä.

Koronavilkun avulla ihmiset voivat itse osallistua viruksen leviämisen estämiseen ja suojella omaa ja läheistensä terveyttä. Sovellus nopeuttaa virukselle altistuneiden tavoittamista ja tartuntaketjujen katkaisemista.

Koronavilkku tuottaa sitä enemmän hyötyä, mitä useampi sen lataa.

”Miljoona lataajaa tarkoittaa sitä, että miljoonalla ihmisellä on mahdollisuus saada nopeasti tieto siitä, ovatko he mahdollisesti altistuneet koronavirustarunnalle. Mitä suurempi käyttäjien joukko on, sitä nopeammin ja varmemmin saamme tartuntaketjuja nopeasti katkottua ja epidemian pysymään kurissa. Eiköhän jatketa maailmanennätysvauhdilla!”, Salminen sanoo.

”Koko tiimimme on nöyrän kiitollisia suomalaisten luottamuksesta ja aktiivisuudesta. Näytämme yhdessä esimerkkiä koko maailmalle”, kommentoi Solita teknologia-asiantuntija Sami Köykkä.

Koronavilkun voi ladata maksutta puhelimeen yleisimmistä sovelluskaupoista.

Sovellus toimii uudemmissa älypuhelimissa. Se hyödyntää tunnuskoodien ja kohtaamistietojen luomiseen Applen ja Googlen yhdessä luomaa Exposure Notifications -rajapintaa. Tämä rajapinta on kaikissa iPhoneissa, joissa on vähintään iOS 13.5 -käyttöjärjestelmä, sekä Android-puhelimissa, joissa on vähintään Android 6.0 (Marshmallow) -käyttöjärjestelmä ja Google Play-palvelut. Tämän vuoksi Koronavilkku ei ole ladattavissa tätä vanhempiin älypuhelimiin tai Android-puhelimiin, joissa Google Play -palvelut eivät ole käytössä.

Koronavilkun lataukseen ja käyttöön on saatavissa tukea

Koronavilkun lataukseen ja käyttöön on saatavilla tukea useasta eri paikasta.

  • Koronavilkku.fi-sivustolle on koottu tietoja vilkusta ja sen käyttöönotosta. Sivustolla voi esimerkiksi katsoa yksityiskohtaisen ohjevideon.
  • Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinpalvelu tarjoaa sovelluksen käyttöön liittyvää neuvontaa ja teknisiä ohjeita numerossa 0295 535 535. Neuvonta palvelee arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15.
  • Tukea Koronavilkun käyttöön on saatavissa myös chatissa ja tekstiviestitse. Chat-ikkuna on käytössä osoitteessa, kun asiakaspalvelijat ovat vastaamassa kysymyksiin.
  • Tekstiviestillä kysymyksiä voi lähettää numeroon 050 902 0163. Tekstiviestipalvelu on tarkoitettu niille, jotka eivät esimerkiksi kuulovamman vuoksi voi puhua puhelimessa.
  • Lisäksi puhelinoperaattorit DNA, Elisa ja Telia antavat tukea sovelluksen käyttöönotossa. Neuvontaa voi pyytää oman operaattorin sähköisissä yhteydenottokanavissa ja asiakaspalvelupisteissä.

Yllä mainituista palveluista ei saa terveysneuvontaa. Jos kysymys koskee koronavirustartuntaa, tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Lisätiedot:

Koronavilkku.fi

Mika Salminen, johtaja, THL, 029 524 8454 mika.salminen@thl.fi

Aleksi Yrttiaho, tiedonhallintajohtaja, THL, 029 524 7671, aleksi.yrttiaho@thl.fi

Sami Köykkä, teknologia-asiantuntija, Solita, 044 7582 395, sami.koykka@solita.fi

Risto Kaikkonen, Director, Health and Wellbeing Division, Solita, 041 536 8745, risto.kaikkonen@solita.fi

Kirjoittaja

Solita