24.08.2018Uutinen

Kasvua jatkavalle Solitalle yli 300 uutta henkilöstöomistajaa

Teknologia-, strategia- ja designyhtiö Solitan henkilöstöstä yli 300 on sijoittanut yhtiöön. Nyt jo lähes puolet Solitan henkilöstöstä omistaa yritystä. Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Apax Digital Fund tuli keväällä Solitan pääomistajaksi vauhdittamaan nopeasti kasvavan yhtiön kansainvälistymistä.

Koko henkilöstölle tarjottu mahdollisuus omistaa yritystä on laajuudessaan poikkeuksellinen Apax Digitalin tyyppiselle pääomasijoitusyhtiölle ja Apax Digitalin historian suurin vastaava järjestely. Alkuperäisenä tavoitteena oli saada Solitalle 100 henkilöstöomistajaa, mutta omistuspohja laajeni innostuneen vastaanoton ansiosta yli 300:een.

”Kaikki onnistumisemme lähtee ihmisistämme. Halusimme tarjota henkilöstölle myös tällaisen mahdollisuuden päästä osalliseksi yrityksen kasvusta ja neuvottelimme asiasta Apaxin kanssa jo yrityskauppaa valmisteltaessa”, kommentoi toimitusjohtaja Jari Niska. Myös yrityksen johto jatkaa omistajina.

”On hienoa, että niin suuri osa solitalaisista halusi sitoutua Solitan tulevaisuuden rakentamiseen myös tätä kautta. Haluamme yhdessä rakentaa kansainvälisestikin menestyvän yrityksen, joista olemme kaikki ylpeitä. Ihmisten intohimo muuttaa yhdessä ihmisten arkea, toimialoja ja maailmaa on avain onnistumiseen.”

”Olemme erittäin iloisia, että niin moni solitalaisista halusi ottaa osaa yrityksen kasvun seuraavaan, mielenkiintoiseen vaiheeseen. Solitalaisten henkilökohtaiset sijoitukset yhtiöön kuvastavat yhteistä uskoamme yrityksen tulevaisuuteen”, kommentoivat Marcelo Gigliani ja Mark Beith Apax Digitalilta.

Solita on kasvanut viimeisten vuosien aikana nopeasti ja kannattavasti. Yrityksen liikevaihto on lähes kolminkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana ja Solita työllistää jo 700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, digitaalisten palvelujen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Solitan asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Assa Abloy, Amer Sports, DNA, Finnair, Fortum, Metso ja Liikennevirasto.

Solita jatkaa kasvuaan ja rekrytoi tällä hetkellä muun muassa ohjelmistokehityksen, datan, palvelumuotoilun, pilviteknologioiden ja integraatioiden osaajia.

Apax Digital Fund, globaalin pääomasijoitusyhtiö Apax Partnersin kasvusijoitusyhtiö osti Solitasta enemmistöosuuden keväällä.

Lisätietoja:
Solita Oy, toimitusjohtaja Jari Niska, Solita, puh. 040 524 6400, jari.niska@solita.fi

Solita on suomalainen teknologia-, strategia- ja designyritys. Valjastamme ihmisymmärryksen ja älykkäät teknologiaratkaisut palvelemaan parempaa elämää. Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja uudistaen yrityksiä ja yhteiskuntaa. Solita työllistää 700 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, digitaalisten palvelujen, AI- ja analytiikkaratkaisujen sekä pilvipalvelujen asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Tallinnassa ja Tukholmassa.

Kirjoittaja

Solita