01.12.2014Uutinen

Kansalaisaloite.fi-palvelu 2 vuotta

Solitan oikeusministeriölle toteuttama Kansalaisaloite.fi -palvelu täyttää tänään 2 vuotta. Kahden ensimmäisen vuoden aikana palvelussa on pantu vireille yhteensä 279 kansalaisaloitetta. Niistä toistaiseksi kahdeksan on saavuttanut vähintään 50 000 kannatusilmoitusta, mikä on edellytys aloitteen etenemiselle eduskunnan käsittelyyn. 

Paljon keskustelua herättänyt aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista oli viime viikolla eduskunnan käsittelyssä, ja se on ensimmäinen Kansalaisaloite.fi-palvelun kautta vireille pantu aloite, jonka eduskunta on hyväksynyt. Aloitteen käsittely jatkuu suuressa valiokunnassa. Aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista keräsi viime keväänä tarvittavat 50 000 kannatusta alle 15 tunnissa, ja kaiken kaikkiaan yli 166 000 allekirjoitusta, joista yli 156 000 Kansalaisaloite.fi-palvelussa.

Kuvaaja kertoo kannatusilmoitusten kertymisestä

Palveluun on 1.12. julkaistu uusi ominaisuus, joka tarjoaa palvelun käyttäjille aikaisempaa tarkemmin tietoa kannatusilmoitusten kertymisestä kansalaisaloitteisiin. Uuden ominaisuuden myötä kansalaisaloitteiden vastuuhenkilöt, kannattajat ja muut palvelun käyttäjät voivat seurata kannatusilmoitusten kertymistä näyttävän kuvaajan avulla. Se kertoo, minkä verran kannatusilmoituksia on kertynyt aloitteeseen eri päivinä ja yhteensä aloitteen vireilläoloaikana. Kuvaaja näyttää vain kansalaisaloite.fi-palvelussa kerättyjen kannatusilmoitusten määrää.

Kansalaisaloite.fi -verkkopalvelussa voi tehdä, kannattaa ja seurata kansalaisaloitteita. Palvelua ylläpitää oikeusministeriö ja sitä kehitetään osana Osallistumisympäristö-hanketta. Osallistumisympäristö-hanke kuuluu valtiovarainministeriön koordinoimaan Sähköisen asioinnin ja demokratia vauhdittamisohjelmaan (SADe-ohjelma). Kansalaisaloite.fi-palvelun kehitystyö jatkuu edelleen.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi

Kirjoittaja

Solita