Usein mietitään, miten organisaatioiden tulisi järjestää toimintansa, jotta ne pysyisivät mukana markkinoiden ja maailman muutoksessa? Miten parhaiten mahdollistaa kehitystyö, jatkuva innovaatio, oppiminen, liiketoiminnan tulokset ja työn vaikuttavuus?
Miettiessäni asiakascaseja, joita olen päässyt työstämään viimeisen vuoden aikana, parhaiten innovoinnissa ja kehitystyössä näyttävät etenevän organisaatiot, jotka toimivat kuin niillä olisi hyvällä tavalla jatkuva kriisi päällä.
Mistä tällaisen organisaation sitten tunnistaa? Tällaisessa organisaatiossa:
- Haasteita ja kehitystavoitteita ratkotaan yhdessä ja yhteistyössä yli organisaation tiimirajojen. Organisaatiossa on usein hyvät tuoteomistajat, mutta kukaan ei omista kehitysaihioita tai loukkaannu, jos heidän tontilleen tullaan.
- Jaetaan tietoa ja annetaan apua. Ollaan psykologisesti turvallisella alueella, kaikkea ei tarvitse tietää heti, kaverilta voi kysyä ja voi olla myös turvallisesti väärässä tai tehdä virheitä. Ja tämä pätee kaikkiin, sekä johtajiin, organisaation omiin työntekijöihin että siellä vieraileviin muotoilijoihin tai konsultteihin.
- Yhdistellään jatkuvasti laadullista ja määrällistä tietoa sekä asiakkaiden, organisaation, ekosysteemin, että markkinoiden toiminnasta. Siellä myös etsitään aktiivisesti ideoita ja siemeniä oman ajattelun kirkastamiselle muilta aloilta.
- Yhteinen tavoite on kirkkaana kaikkien mielessä jatkuvasti. Kaikki tietävät, että haaste tulee ratkaista mahdollisimman tehokkaasti, asiakaslähtöisesti, organisaatiolle mahdollisella tavalla, liiketoiminnallista tulosta tuottaen ja varmistamalla työn vaikuttavuus.
Olemme eläneet viime vuodet kriisien keskellä ja epävarmuudessa, ovatko ne tuoneet mitään hyvää tullessaan? Kriisit rikkovat rajoja ja vaativat tuloksia. Kriisin iskiessä organisaation sisäiset, ekosysteemitoimijoiden väliset jopa suurten hallinnonalojen väliset rajat rikkoutuvat ja rikotaan, ihmiset tulevat yhteen ja yhteinen tavoite on hetken kirkas. Haluaisin ymmärtää, miten kriisiaika eroaa jokapäiväisen työnteon arjesta, miksi silloin prioriteetit selkeytyvät yhdellä iskulla ja pystymme yhdessä saavuttamaan enemmän? ’Sense of urgency’ on kasvuyhtiöillä automaatio, olemme nyt nähneet, että sama toiminta- ja ajattelutapa löytyy suuryrityksistä ja valtiollisilta toimijoita kriisiajassa. Miksi yhteinen tavoite kehittää lonkeroita ja sameutuu työn tavallisessa arjessa?
Ajattelenkin, että parhaiten toimivat organisaatiot ymmärtävät, että ratkaisua vaativat haasteet ovat usein verkottuneita. Ei riitä, että olemme ihmislähtöisiä, meidän tulee myös olla avoimia, valmiita muuttamaan ajatteluamme, valmiita työskentelemään yhdessä. Pitää suorastaan syleillä erilaisten osaajien ja toimialojen mukanaan tuomia erilaisia näkökulmia sekä pystyä oppimaan toisiltamme. Tulee hyväksyä maailman jatkuva muutos sekä kompleksisuus, tietynlainen keskeneräisyys. Voisimmeko säilyttää ajattelu- ja toimintatavan, joka vaatii jatkuvaa ongelman ja haasteen uudelleenmäärittelyä, luovuutta, kokeilunhalua, keskeneräisyyden sietokykyä ja uudelleen yrittämistä? Tarvitaan kirkas yhteinen tavoite ja sen mukanaan tuoma turvallinen kriisi.
