Epäilen kärsiväni kroonisesta päätösväsymyksestä. Epäilyni heräsivät, kun seisoin ruokakaupassa täysin ulalla, kykenemättömänä päättämään mitä valmistaisin illalliseksi.
Päätösväsymykseksi kutsutaan ilmiötä, jossa tehtyään lukuisia pieniä päätöksiä pitkin päivää yksilön kyky tehdä päätöksiä laskee päivän kuluessa. Syitä tälle on monia, mutta tiivistettynä nykypäivänä ihminen tekee satoja ellei tuhansia mikropäätöksiä pitkin päivää. Näkemykseni mukaan yksi moderneista vaikutteista ilmiöön on vallitseva käyttöliittymäkonventio.
Jatka, lähetä, osta, etunimi, sukunimi, postitusosoite, kotiinkuljetus vai pakettiautomaatti? Lisää liite, kytkin päälle, kytkin pois päältä. Sulje, avaa, peruuta.
Uskon, että suurimmalle osalle tämän tekstin lukijoista ylläolevat sanat ja termit herättävät mielikuvia lukuisista käyttöliittymistä, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin. Tyypillisesti kohtaamme näitä tekstejä lomakkeiden, nappien ja monivalintojen kehotteissa, joihin reagoiminen on yksi päätös muiden lisäksi.
Teknologia on objektiivisesti tehnyt useista arkisista prosesseista kätevämpiä ja helpompia. Tämän kääntöpuolella on se fakta, että ruutuaikamme nousee vuosi vuodelta kun suurempi siivu maailmasta digitalisoidaan. Koronapandemialla oli tähän myös oma vaikutuksensa, mutta niin on myös teknologiajäteillä jotka ovat optimoineet toimintaansa kymmeniä vuosia saadakseen niin paljon ruutuaikaa irti meistä, kuin mahdollista. “Tykkääminen” on esimerkiksi uusi ja keinotekoinen päätös, jota tehdään valtaisia määriä päivittäin.
Ei siis mikään ihme, että koen kärsiväni enemmän tai vähemmän päätösväsymyksestä. Teen valtavan määrän päätöksiä jatkuvasti koko valveillaoloajan, ihan vain olemalla kanssakäymisessä itseäni ympäröivän maailman kanssa.
Intelin perustajajäsen Gordon Moore ennusti vuonna 1965, että transistorien lukumäärä mikropiireissä tuplaantuu teknologisen kehityksen myötä kahdeksantoista kuukauden välein. Tämä ennustus nimettiin Mooren laiksi. Mitä enemmän transistoreja mikropiirissä, sitä nopeampi ja kyvykkäämpi se on laskentateholtaan.
Graafinen käyttöliittymä toi tämän laskentatehon massojen saataville pienen piirin joukosta. Älypuhelin puristi saman laskentatehon sekä sen valjastamiseen tarvittavan käyttöliittymän taskukokoon. Väsynyt vertauskuva on “NASA:n kuulentoon käyttämiä tietokoneita tehokkaampi supertietokone taskukoossa”. Tästä huolimatta elämme itsepalvelumaailmassa, jossa teemme päätöksemme itse.
Miksi näin on? Ihminen ja ihmiselle muotoillut käyttöliittymät ovat uskomaton pullonkaula missä tahansa prosessissa. Meillä on rajallinen määrä toimintoja joita voimme suorittaa kerrallaan, väsymme päätöksenteossa ja nykyinen teknologia kykenee esittämään informaatiota paljon tehokkaammin, kuin pystymme sitä sisäistämään.
Näistä faktoista huolimatta olemme rakentaneet supertietokoneidemme ympärille käyttöliittymäkonvention, joka on omalla tavallaan saavuttanut saturaatiopisteensä. Lomaketta, nappia, monivalintaa tai muita käyttämiämme symboleja tehokkaampaa tapaa tuoda maailmanhistorian suurinta laskentatehoa käyttäjän äärelle ei havaintojeni mukaan ole vielä keksitty.
Voimme tarkastella kuvailemaani saturaatiopistettä vertailemalla kolmea eri käyttöliittymää kymmenen vuoden julkaisuvälein:
Muutos vuoden 2002 Nokia 3510i ja vuoden 2012 iPhone 5:n välillä on paljon suurempi, kuin se on vuoden 2012 iPhone 5:n ja vuoden 2022 iPhone 13 välillä.
Saturoituneet, graafiset käyttöliittymät ovat saaneet rinnalleen kuitenkin uusia haastajia. Viime aikoina suuresta hypestä nauttinut metaversumi, eli yhden määritelmän mukaan immersiivinen virtuaalinen maailma on mm. Metan (ent. Facebook) mukaan seuraava iso juttu. Se ei ratkaise kuitenkaan esittelemiäni ongelmia ja tarjoaa lähinnä uuden tavan kokea sama käyttöliittymäkonventio.
Muutama vuosi sitten samasta hypestä nautti ääniohjatut tekoälyassistentit, kuten Amazonin Alexa ja Applen Siri, jotka tarjoavat vaihtoehdon grafiikalle ääniohjauksen kautta. Sen sijaan, että käyttäjä reagoisi kehotteisiin ruudulta, tekee hän sen äänellään. Konventio on kuitenkin pitkälti sama.
“Huomisen konventiona” mainittakoon hypen alkukäyrällä oleva Elon Muskin edustama Neuralink. Neuralink pyrkii kaventamaan ihmisen ja tietokoneen välistä kuilua asentamalla aivojen toimintaa tulkitsevan sirun ihmisen kalloon, josta se kommunikoisi tulkintansa ulkoiselle käyttöliittymälle. Yksinkertaistaen valinnat käyttöliittymällä tehtäisiin siis ajatusten voimalla. Jälleen, konventio pysyy samana mutta päätöksen tekemisen muoto vaihtuu.
Meidän on näiden palveluiden kehittäjinä vaikea viedä käyttäjien kohtaamia prosesseja pidemmälle heittämällä lisää laskentatehoa ongelmaa kohti ja tarjoamalla jonkin kikan kautta samaa käyttöliittymäkonventiota muuttamalla päätöksen tekemisen muotoa.
Jos emme keksi muuta, tulemme elämään kasvavan ruutuajan sekä päätösväsymyksen itsepalvelumaailmassa kun entistä suurempi osa saatavilla olevista palveluista sekä tuotteista tuodaan saman käyttöliittymäkonvention kautta massojen saataville. Pelikenttä on tasaantunut, digitaalinen itsepalvelu ei riitä tekemään palvelun tai tuotteen tarjoamisesta kätevämpää sen kohderyhmälle.
Seuraava askel on ulkoistaa päätöksenteko ja minimoida nykyisen käyttöliittymäkonvention tarvetta. Loogisesti ajateltuna palveluitaan digitalisoiva yritys lähtee lähes mahdottomaan taistoon vuosikymmeniä ruutuajan hamstraamista optimoineita yrityksiä vastaan.
Vaikka yksittäinen palvelu olisi esimerkiksi ostopolultaan kätevä ja suoraviivainen, on se silti yksi päätösten polku muiden joukossa. Kuusi kymmenen minuutin prosessia vie käyttäjältään tunnin aikaa, päätösten lukumäärä kasaantuu äkkiä ja vie viikkotasolla hyvän siivun käyttäjän ajasta, jota hän ei saa koskaan takaisin. Tämän voi jokainen todeta itse tarkkailemalla ruutuaikaansa. Onko juuri sinun suunnittelemasi palvelu se, johon loppukäyttäjän päätöksentekokyky ei enää riitä?
Onko ainoa voittava liike ruutuaikapelissä siis olla pelaamatta? En tarkoita sitä, etteikö palveluita tai tuotteita kannattaisi tuoda teknologian kautta saataville, vaan jotain aivan muuta.
Ulkoistettu päätöksenteko on “miljardöörikokemus”
Jos tarkastelemme miljardöörejä, eli sitä viiteryhmää jolla on massiivinen määrä resursseja käytettävissään, voimme tehdä seuraavan havainnon: tämä viiteryhmä ulkoistaa arkiset askareensa jollekin toiselle.
Mikäli teemme oletuksen, että tämä viiteryhmä on vain satunnainen otanta kaikista viiteryhmistä, voimme päätellä että tämä on se asia, mitä suurin osa haluaa elämältään. Tulla palvelluksi ja hemmotelluksi, ulkoistaa pienet päätöksensä. Tämä on se keino, miten saamme ruutuajan sekä päätösväsymyksen laskuun ja annamme käyttäjille heidän aikansa takaisin. Oletettavasti myös käyttäjien tyytyväisyys ja elämänlaatu paranisi, kun vähennämme pakollisen tietojenkäsittelyn määrää.
Miten tämä siis konkreettisesti voitaisiin saavuttaa? Helppoa se ei ole, mutta edistystä on jo nähtävissä. Luottamus esimerkiksi palveluita kuten Trivago, Booking.com ja AirBnB kohtaan on niiden menestyksen perusteella suuri. Näiden palveluiden käyttäjä saa yhdellä haulla kaikki majoitusvaihtoehdot etsimästään kohteesta vertailuun. Käyttäjän ei tarvitse mennä jokaisen hotellin sivulle, tarkistaa saatavuutta ja tehdä vertailua päässälaskuna. Skyscanner tekee tätä samaa, mutta lentoyhtiöille. Suuri määrä päässälaskua, vertailua ja selailua ulkoistetaan näiden palveluiden toimintaperiaatteelle välittömästi käyttöönoton hetkellä, laskien loppukäyttäjän investoimaa aikaa eri vaihtoehtojen etsintään.
Viimeinen maili on silti kulkematta; käyttäjä joutuu ylipäätänsä selaamaan – tekemään päätöksiä. Jos olisit miljardöörien viiteryhmässä, tekisi joku nämä pienet päätökset puolestasi, jättäen sinulle vain potentiaalisesti makropäätöksen; “minne minä haluan mennä?”
Näen, että tulevaisuudessa toimijat, jotka kykenevät ennustamaan loppukäyttäjän haluamia lopputuloksia suurella tarkkuudella ja toimimaan näiden osalta autonomisesti sekä ennakoivasti, kykenevät ilahduttamaan ja yllättämään heitä ensiluokkaisella palvelulla – miljardöörikokemuksella.
Tämä tulee tapahtumaan käytännössä luottamuksen hankinnalla. Hyvillä kokemuksilla siitä, kun teknologian varhaiset omaksujat kertovat lähipiirilleen miten vaivatonta heidän elämänsä on ollut siitä lähtien, kun he valtuuttivat sovelluksensa hoitamaan asioita puolestaan.
En usko, että graafiset käyttöliittymät häviävät mihinkään. Uskon, että niiden parissa vietetty aika vähenee, sillä niiden uutuuden tuoma arvo ja koettu kätevyys on kokenut suuren inflaation.
Emme muuta käyttöliittymäkonvention paradigmaa kätevämmäksi laittamalla sitä virtuaalitodellisuuden, kalloon asennettavan sirun tai ääniohjauksen taakse – teemme sen tarjoamalla miljardöörikokemuksen, jättäen loppukäyttäjille vain olennaisimmat makropäätökset. Jos saamme loppukäyttäjän luottamuksen ja valtuutuksen, voimme ottaa päätösten taakan heidän käsistään. Tehdä käyttäjälle näkyvistä prosesseista näkymättömiä.
Ensi kerralla kun suunnittelet uutta ratkaisua, mieti miten voisit helpottaa loppukäyttäjän päätösten tekemisen taakkaa. Millä tavoin saisit käyttäjän ruutuaikaa laskettua tai asiointia automatisoitua. Haasta vallitseva käyttöliittymäkonventio ja “engagement” mittarina.
Suunnittele seuraavasta ratkaisustasi miljardöörikokemus itsepalvelukassan sijaan.
