Julkisuudessa on ollut viime aikoina paljonkin keskustelua Suomea koettelevasta koodaripulasta ja junioreiden pääsyn helpottamisesta erityisesti julkishallinnon kilpailutuksien kautta asiakashankkeisiin. Esimerkiksi Elina Valtonen esitti This Is Not a Webinar -verkkotapahtumassa näkemyksenä asiasta.
Julkisten hankintojen osalta kritiikkiä on esitetty niin sanottuun excel-laatuarviointiin, jossa kokemusvuodet toimivat rajoittavana asiana aloittelevien työntekijöiden käyttämisessä osana tarjottavia palveluita. Kuulostaa helpolta ongelmalta ratkaista, mutta avataanpa tätä asiaa hieman, niin vaihtoehtoja on helpompi pohtia.
Julkisia hankintoja Suomessa säädellään käytännössä kahdelta eri taholta. EU:n tasolla julkisista hankinnoista on annettu direktiivi, jota toteutetaan Suomessa kansallisen hankintalain kautta. Ehkäpä tärkeimpinä asioina näistä on syytä muistaa kokonaistaloudellisuuden määrittely, tarjoajien tasapuolinen kohtelu sekä tarjoajan mahdollisuus pyytää oikaisua hankintaan liittyen joko hankintayksikön suuntaan tai markkinaoikeuteen.
Arvioitaessa kokonaistaloudellista edullisuutta, huomioidaan tarjousten osalta niiden hinta sekä laatu valitun painotuksen mukaan. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun vuoksi laadun arvioinnin kriteerit tulee määrittää tarjouspyynnössä. Tässä vaiheessa päästäänkin jo mielenkiintoiseen aiheeseen. Johtuen tasapuolisesta kohtelusta, on hankintayksikön turvallisempi ilmoittaa asiantuntijahankintojen osalta sekä laatukriteerit ns. excel-laatuna kokemusvuosien mukaan ja ilmaista hinnoittelussa eri osaamistasot myös kokemusvuosien kautta. Hankintapuolella puhutaankin, joko objektiivisista (arvioijan näkemyksestä riippumaton) tai subjektiivisista (arvioijan näkemyksestä riippuvainen) laatukriteereistä. Valitettavasti liian usein käytetään juurikin objektiviisiä kriteereitä kuten kokemusvuosia, vaikka arvon tuotantoa pystyy mittaamaan paremmin subjektiivisilla kriteereillä.
Lisämausteena soppaan tuodaan vielä palveluita tarjoavien yritysten tapa optimoida kokonaistaloudellisuuden vertailuhintaa hinnoittelemalla ns. junnuroolit todella halvaksi. Hyvä esimerkki tästä on muutaman vuoden takainen Hanselin puitejärjestely, jossa useat yritykset tarjosivat alle yhdeksän vuoden kokemuksella olevat asiantuntijat 10-20 euron tuntihinnoilla. Kuten arvata saattoi, niin näitä ’junioritekijöitä’ ei sitten kuitenkaan tarjottu varsinaisiin kilpailutuksiin ja monia taloja jäi kilpailutusten ulkopuolelle. Nykyisin tilanne on tosin jo korjaantunut osittain dynaamisten puitejärjestelyiden kautta.
No onko tämä puhtaasti paha asia? Tietyissä palveluissa on hyvin perusteltua ja oikeastaan jopa viisasta mitata kokemusta kokemusvuosien kautta. Esimerkkinä kilpailutettaessa asiantuntijaa käyttäjänhallintaprojektiin, on täysin perusteltua kysyä vaikkapa SAML-osaamista, jonka voi mitata kokemusvuosina. Jos kysytään vain organisaation kyvykkyyttä asian tienoilta, tullaan ongelmaan, jossa pienempien organisaatioiden on äärimmäisen hankala kilpailla isoja taloja vastaan.
Kun kuitenkin tiedämme, että kärsimme osaajapulasta ja alalla aloittavista junioreista kasvaa näitä asiantuntijoita, mitä voimme asialle tehdä? Tässä pari ehdotusta asiaan.
Asetetaan pakolliset hankinnan osaamiskriteerit riittävän alhaiselle vuositasolle. Aika usein jo vuoden kokemus tietystä teknologiasta on riittävä sen hallitsemiseen. Tiimejä ostettaessa ei tarvitsi kaikilta rooleilta vaatia kaikkea osaamista, vaan tuodaan jo tässä vaiheessa tarjoajille mahdollisuus tuoda kokemattomampia henkilöitä suoraan osaksi tiimiä. Tiimidynamiikassa isommalla diversiteetillä on todistetusti positiivinen vaikutus tiimien ongelmanratkaisukykyyn.
Laadullisessa pisteytyksessä käytetään matalaa maksimiosaamisen kattoa. Kun kilpailutuksen kuitenkin ratkaisee isossa osassa kilpailutuksia laatu, ei säädetä osaamisvuosiin kohdistuvia laatukriteereitä liian korkealle. Uskoisin, että meidän alan töissä kolme vuotta on varmasti sellainen aika, jossa teknologian on oppinut, jos sen pystyy oppimaan. Usein nimenomaan pisteytettävä osaaminen ajaa kokeneiden tiimien tarjoamiseen ja näin omien mahdollisuuksien vahvistamiseen tarjousten lopullisessa arvioinnissa.
Käytetään subjektiivisia arviointikriteereitä rohkeasti. Jos esimerkiksi haastatellaan tekijät tai tiimi, huomioidaan arviointiperusteissa, että junioreita ei kannata arvioida ja pisteyttää samalla tapaa kuin senioreita. Tiimihaastattelut ovat mielestäni yksi parhaista tavoista arvioida potentiaalista tuottavuutta ja näin mitata sitä myös kokonaistaloudellisuutta arvioitaessa. Muutenkin subjektiivisilla kriteereillä pystytään omasta mielestäni todentamaan laatua paljon paremmin kuin puhtaasti exceleillä.
Määritellään tarjottavan tiimin kokoonpanoon järkevässä tasapainoissa eri roolit. Miksi ei suoraan oteta tiimeihin tai hankekokoonpanoon vaikkapa 30% kokemattomampia tekijöitä? Usein tällaiset tekijät ovat sitoutuneempia olemaan projektissa pidempään kuin puhdas sennukaarti. Työn mielekkyydessä uuden oppiminen on ehdottomasti yksi avaintekijöistä. Tätä oppimista tapahtuu nimenomaan junioreilla enemmän ja on oletettavampaa, että he myös haluavat olla projektissa pidempään.
Käytetään hintaleikkureita estämään junioriroolien alihinnoittelu. Tämä varmistaa, että valitulla tarjoajalla on myös taloudellisesti kannattava tuoda junioreita osaksi asiakkaan hankkeita, eikä pelkästään tarjota kokeneita tekijöitä paremman tuntihinnan toivossa. Käytännössä siis annetaan mahdollisuus hinnoitella useampaa eri kokemustasoa ja asettaa näiden välille sitten rajat, joiden puitteissa eri tuntihintatasojen erojen tulee olla.
Vielä loppuun yksi pro-tip. Koska monia varmaan mietityttää joutuuko maksamaan juniorin kasvaminen sennuksi, niin miksi ei kysyisi sitä tarjoajilta itseltään, miten he kouluttavat työntekijöitänsä ja miten he tukevat työssä oppimista? Tämän voisi laittaa suoraan hankintaankin arvosteltavaksi kohdaksi. Sehän luo lisäarvoa myös asiantuntijan palveluita ostavalle asiakkaalle.
Rohkaisen kaikkia hankintayksiköitä edes pohtimaan, miten mahdollistetaan aloittelevien tekijöidenkin pääseminen osaksi asiakastiimejä ja sitä kautta kasvattamaan suomalaisten asiantuntijoiden tietotaitoa.
Kirjoittaja Lauri Helenius työskentelee Solitalla liiketoiminnan johtajana ja hänellä on pitkä kokemus julkisista hankinnoista.
