8.2.2021Blogi

Miten arvomme vaikuttavat Solitan työntekijäkokemukseen?

Välittäminen, rentous, rohkeus ja intohimo ovat pysyneet arvoinamme jo pitkään ja ne kuvaavat edelleen hyvin solitalaisuutta.

Solitalla työntekijät nähdään kokonaisina ihmisinä

Miten arvot sitten käytännössä näkyvät Solitan kulttuurissa? Jos lähdetään liikkeelle välittämisestä, niin meillä se tarkoittaa sitä, että työntekijät nähdään kokonaisina ihmisinä. Ihmisillä on elämä, ehkä lapsia ja monenlaisia kiinnostuksen kohteita. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja tulee erilaisia vaiheita. Meillä työ joustaa ja tulee vastaan työntekijöiden tarpeiden mukaan, tarkoitti se sitten vaikka lyhennettyä työaikaa tai mahdollisesti toisenlaista roolia projektissa.

Meillä on oma ”in-house coach” täydennettynä valmentajaverkostolla, eli konkreettista apua tarjolla tukemaan ihmisiä niin työhön kuin elämäänkin liittyvissä (haastavissa) tilanteissa esimerkiksi nukkumista, jaksamista tai parisuhdetta koskien. Ihmiset ovat muutakin kuin työroolinsa, siksi haluamme auttaa mahdollisimman laajasti. Auttamisen lisäksi tuetaan toki myös erilaisia harrastekerhoja, kulttuuri- tai urheilutapahtumia ja kokoontumisia, jotka nekin rakentavat hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Välittäminen on myös rakenteellinen asia Solitalla. Me olemme pyrkineet luomaan sellaiset organisaatiorakenteet, jotka antavat ihmisille paljon autonomiaa työhönsä, mutta eivät jätä heitä yksin. Tämä tarkoittaa, että tiimiläisistä huolehditaan, eikä jaksaminen ja hyvinvointi jää pelkästään työntekijän vastuulle. Sekä yksittäisten projektien että tiimien vetäjien tehtävänä on huolehtia ihmisten hyvinvoinnista. He puuttuvat tilanteeseen, jos näyttää siltä, että jollakin menee nyt liian lujaa tai jos voimat meinaavat ehtyä. Olemme pyrkineet rakentamaan sellaista välittävää ja tiivistäkin turvaverkkoa, jossa napataan kiinni, ennen kuin tilanteet kehittyvät liian pitkälle. Koska joskus intohimoisten ihmisten kynnys pyytää apua on korkea.

Välitämme myös asiakkaasta ja yhteiskunnasta. Meillä ihmiset haluavat aidosti tehdä merkityksellisiä projekteja, joilla on mahdollisimman laaja positiivinen vaikutus. Meidän tekemien ratkaisujen avulla pidetään teitä kunnossa, ohjataan jäänmurtajia ja junia, huolehditaan ihmisten terveydestä, minimoidaan koronan leviämistä, tai huolletaan työkoneita ennakoivasti, konseptoidaan second hand shop -konsepteja tai rakennetaan blockchainin avulla uutta valuuttaa hyväntekeväisyyteen.

Solita values

Arvot ovat suoraan yhteydessä työntekijäkokemukseen, jota seurataan jatkuvasti ja joka on erittäin hyvällä tasolla*. Tarkempia työntekijäkokemusmittauksen tuloksia näet täältä.

Rohkeus ja intohimo johtavat erinomaisiin lopputuloksiin

Rohkeus ja intohimo ovat hyvä parivaljakko asiakastyössä, sillä niiden yhdistelmällä syntyy usein parasta jälkeä. Meillä on paljon sillä tavalla intohimoista porukkaa, että he ovat aidon kiinnostuneita omasta alastaan ja haluavat kehittyä työssään. Yksilön intohimo on myös asia, mitä me työnantajana pyrimme ylläpitämään ja mahdollistamaan. Se tarkoittaa mielekkäiden kasvumahdollisuuksien tarjoamista; intohimoiset ihmiset kun syttyvät uusista haasteista ja vaikuttavista projekteista.

Solitalla on projekteissa usein kokonaistoimitusvastuu, jolloin lopputulos on isosti meidän käsissämme. Intohimoisilla ihmisillä on näkemystä siitä, miten asiat tehdään parhaalla mahdollisella tavalla. Rohkeus taas varmistaa sen, että asiakasta uskalletaan myös haastaa. Toisinaan parhaat tulokset syntyvät rakentavan kyseenalaistamisen kautta.

Rohkeus ja intohimo näkyvät meillä myös sisäisenä haastamisena. Meillä on avoin viestintäkulttuuri ja ihmiset kyseenalaistavat myös firman kehitykseen liittyviä toimenpiteitä. Mielipiteet myös vaikuttavat ja niiden pohjalta on välillä tehty täyskäännöksiä tai palattu takaisin suunnittelupöydälle pohtimaan yhdessä fiksumpia ratkaisuja.

Autonomy & Professionalism

Ihmiset viihtyvät Solitalla, se näkyy muun muassa toimialaa huomattavasti alhaisempana vaihtuvuutena (meillä vaihtuvuus tyypillisesti vuositasolla 6-8% ja läheisillä kollegayrityksillä 10-20%**).

Rentous karsii turhat roolileikit pois

Rentous tarkoittaa Solitan kontekstissa sitä, että pönöttämistä ei meillä pahemmin harrasteta. Kun työntekijät nähdään kokonaisina ihmisinä, he voivat tulla työpaikalle autenttisina tyyppeinä ja olla rohkeasti sitä mitä ovat. Toki meillä kunnioitetaan muita ja käyttäydytään asiallisesti, mutta rennolla meiningillä.

Kun ihmisiä ei nähdä vain titteleinä tai työrooleina, karsiutuvat turhat roolileikit pois. Täällä ei tarvitse yliyrittää tai laittaa energiaa siihen, että miettisi miltä näyttää muiden silmissä.

Tampereelta startanneessa yrityksessä näkyy myös ehkä vielä hivenen hämäläisyyttä; ”ei tehrä tästä numeroa” -asenne näkyy mm. siinä, että asioiden tekemistä arvostetaan paljon enemmän kuin niistä puhumista 🙂

* perustuen jatkuvaan työntekijäkokemuksen mittaukseen Peakonin avulla
** perustuen LinkedIn Insights -dataan vaihtuvuudesta suomalaistaustaisissa keskisuurissa, moderneissa it-yrityksissä

Lue lisää Solitasta työnantajana ja liity yhteisöömme!