Ikääntyneiden ihmisten määrä kasvaa, mikä luo haasteita hoiva- ja hoitojärjestelmälle. WHO on määritellyt v. 2017 strategian ikääntymisestä ja terveydestä, missä luodaan visio maailmasta, jossa kaikilla on mahdollisuus elää pitkä ja terve elämä. WHO edellyttää kaikilta mailta sitoutumista terveen ja hyvinvoivan ikääntymisen edistämiseen. Etenkin kehittyneissä länsimaissa ihmiset elävät pidempään ja toimintakykyisten elinvuosien määrä kasvaa, mutta ikä väistämättä tuo mukanaan lisääntyneen hoidon, hoivan ja tuen tarpeen.
Rajattomien resurssien maailmassa tässä ei olisi mitään ongelmaa, mutta todellisuutta ovat riittämättömät henkilö- ja taloudelliset voimavarat. Erityisesti muistisairaudet lisääntyvät ikääntyvän väestön lisääntymisen myötä. Globaalisti muistisairauksia on yli 50 miljoonalla, ja Suomessa yli 190 000 ihmisellä, uusia tapauksia todetaan vuosittain 14 500 henkilöllä. Avainkysymys on, miten luoda sellainen järjestelmä, jossa palvelut osattaisiin kohdentaa mahdollisimman yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti, mutta silti kustannustehokkaasti. Nämä kaksi tavoitetta tyypillisesti ovat keskenään ristiriidassa, ja arvioinnissa kannattaakin huomioida palveluiden yksikkökustannusten sijaan palveluiden vaikuttavuus.
Ikääntyneiden kasvavan palvelutarpeen ratkaisuun ei ole olemassa yhtä ratkaisua. Ratkaisu edellyttää hyvin holistista lähestymistapaa, jossa huomioidaan myös yksilön vanheneminen ja toimintakyvyn alentuminen ajassa. Yksi tärkeä osa ratkaisua on ikääntyneiden asumismuoto. Laitoshoito on erittäin kallista, minkä vuoksi on tärkeää tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään. Kotona asuminen, johon voidaan lukea myös kodinomaisen palvelutaloasumisen, on yhteiskunnan kannalta edullista mutta ei suinkaan ongelmatonta. Yksinäisyys, vaikeus seurata ikääntyneen vointia, kaatumiset, väärät hälytykset ja sairaskohtaukset ovat esimerkkejä kotona asumisen haasteista. Ilmastonmuutoksen myötä pitkät hellejaksot aiheuttavat kuolleisuuden lisääntymistä erityisesti yli 75-vuotiailla. Digitaaliset palvelut voivat tukea kotona asujaa, hänen omaisiaan ja hoiva-ammattilaisia. Jatkossa tarkastelemme niihin liittyviä kysymyksiä.
Digitaaliset palvelut kotona asujan tukena – holistisella yhteissuunnittelulla tuloksiin
Olemme olleet toteuttamassa ikääntyneiden tukemiseen liittyviä palveluita, ja päässeet oppimaan niistä. Markkinoilla on paljon erilaisia digitaalisia palveluja kotona asumisen tukemiseen. Palvelut voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaikki sellaiset ratkaisut, jotka ovat näkymättömiä kotona asujalle. Toisessa ryhmässä ovat sellaiset ratkaisut, joiden kanssa kotona asujalla on interaktioita.
Ensimmäinen ryhmä sisältää esimerkiksi sensoreita, kameroita ja mittareita, jotka kotiin sijoitettuna keräävät tietoa ja joiden perusteella voidaan muodostaa tilannekuvia ja generoida hälytyksiä. Näiden perusteella voidaan havaita mm. huoneiston kohonnut lämpötila, hanan auki jääminen, ulko-oven asento, ikääntyneen liikkumattomuus. Toisen ryhmän ratkaisuja ovat esimerkiksi videoyhteyden mahdollistava laitteisto, hätäpuhelin ja mittaustulosten manuaalisyöttö. On myös olemassa ratkaisuja, jotka ovat harmaalla alueella ryhmien välissä. Esimerkiksi verenpainemittari vaatii interaktiivisuutta siinä missä mikroaaltouunikin, mutta ei sinänsä ole digitaalinen ratkaisu. Sen sijaan mittaustuloksen välitys digitaaliseen järjestelmään kuuluu jo selkeästi jompaankumpaan ryhmään.
Tarjolla olevien ratkaisujen osalta näemme kolme selkeää ongelmaa. Ensiksi ratkaisut ovat yleensä pistemäisiä. Toisin sanoen ne ratkaisevat yhden asian hyvin mutta kokonaisuus jää huomiotta. Toiseksi ratkaisut ovat usein joustamattomia ja niiden kehitykseen on vaikea vaikuttaa. Kolmas ongelma on ratkaisujen käytettävyys. Näiden ongelmien seurauksena tarjolla olevat palvelut soveltuvat vain rajatuille käyttäjäryhmille, eivätkä ne kestä ajassa tapahtuvaa toimintakyvyn muutosta.
Pistemäisyys ja joustamattomuus
Ratkaisu voi sisältää hyvän kokonaisuuden monitoroida kotona asujan liikkumista ja tunnistaa kaatumiset. Ratkaisuun sisältyy sensorit, tiedonsiirto sensoreista palvelimelle ja käyttöliittymät ammattilaisille. Ongelma on se, miten yhdistää tämä kaikki esimerkiksi kohdehenkilön lääkitykseen, vitaaleihin, hoitohistoriaan tai vaikkapa asunnon pohjaratkaisuun (onko portaita, kynnyksiä). Yksittäisen asian toteuttanut tuotetoimittaja ei ole välttämättä kyvykäs/halukas laajentamaan ratkaisuaan haluttuun suuntaan. Pohdittaessa kotona asumisen digitaalisia ratkaisuja ja kaikkea tietoa mitä niistä voidaan saada irti analytiikan keinoin, ovat mahdollisuudet käytännössä rajattomat.
On selvää kuitenkin, että yksittäiseen ongelmaan keskittynyt ratkaisutoimittaja tietää asiastaan eniten ja sitä tietoa pitää pystyä hyödyntämään. Tarvitsemme lähestymistavan, jossa ytimen muodostaa avoin, joustava tietotekninen infrastruktuuri (alusta), joka kykenee ottamaan vastaan sekä pisteratkaisun tuottaman päätelmän “vanhus on kaatunut” että asiaa koskevan raakadatan, mikäli se nähdään tarpeelliseksi. Alustan pitää kyetä välittämään pisteratkaisun tuottama tilannekuva mutta myös tuottamaan lisää analyysiä esimerkiksi yhdistämällä henkilön lääkitystieto ja kyseisen pisteratkaisun tuottama tilannekuva/raakadata. Alusta ja erikoistuneet pisteratkaisut muodostavat siten ekosysteemin, joka yhdistää parhaat ratkaisut yhdeksi kokonaisuudeksi.
Alusta tarjoaisi käytännössä äärettömän tietopohjan tutkijoille ja hoitoalan ammattilaisille tuottaa uutta tietoa, jolla vähennetään kustannuksia ja tuetaan kotona asumista. Mitä paremmin kyetään ennustamaan kotona asujan hyvinvointia ja tekemään oikea-aikaisia interaktioita, sitä kauemmin ja laadukkaammin henkilö kykenee kotona pärjäämään. Hoivahenkilökunnan työn mielekkyys paranee, jos heille kyetään tarjoilemaan hyvä ja ajantasainen tilannekuva käynnin tueksi.
Oulun digin ja Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen kanssa tehdyssä Virtuaalikaveri-pilotissa testasimme, millainen yhdistelmäratkaisu tukisi muistisairaita vanhuksia pärjäämään kotona parhaiten. Ratkaisussa pistemäinen, liikkumista analysoiva, puettava tai taskuun laitettava sensori yhdistettiin interaktiiviseen tablettiapplikaatioon. Taustajärjestelmä analysoi sensoritiedon perusteella, oliko henkilö liikkumatta päivällä liian kauan, tai mahdollisesti liikkeellä liian pitkään yöllä, jolloin applikaatio tuotti tämän tiedon perusteella hälytyksiä ja kehotuksia.
Pilotissa havaitsimme, että puettava sensori ei ollut ideaalinen ratkaisu, jos henkilöllä on pitkälle edennyt muistisairaus. Sensorin pukeminen koettiin hankalaksi, ja se jäi helposti pöydälle. Virtuaalikaveri-pilotissa tablettiapplikaatio todettiinkin hyödylliseksi jo sellaisenaan: Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen Sanna Koivikko ja Virpi Kariniemi kertoivat, että muistutukset, näkyvä kello, ajastetut valokuvat ja jumppavideot olivat lisänneet asiakkaan oma-aloitteisuutta.
Ratkaisujen joustaminen on tärkeää, ja applikaation jatkokehityslistalle nostettiinkin konfiguroitavuus, esimerkiksi omien kuvien ja videoiden lisääminen. Kun asiakkaan toimintakyky heikkenee ajan kuluessa, applikaation käyttöliittymän täytyy yksinkertaistua, sillä käyttäjän kyky omaksua uutta heikkenee, ja aiemmin opitut asiat voivat unohtua. Samalla näkymättömien olosuhdesensoreiden tuottaman tiedon merkitys omaisille ja hoitohenkilöstölle korostuu.
Käytettävyys
Digitaalisten ratkaisujen käytettävyys ammattilaisten osalta on ratkaistavissa yhteissuunnittelulla ja tarjoamalla käyttötilanteissa yhtenäinen kokoelma työkaluja käyttäjälle. Tämä ei tarkoita pisteratkaisujen hylkäämistä vaan niiden yhdistämistä yhden sateenvarjon alle. Kotona asuvan ikääntyneen ihmisen osalta käytettävyys on paljon hankalampi asia, koska kyvykkyydet vaihtelevat niin paljon. Tässä tärkeintä on huomioida kokonaisuus ja käsitellä kaikkia kotona asumista tukevia ratkaisuja samaan tapaan kuin esimerkiksi lääkitystä, eli huomioida koko ajan suunnittelussa kokonaisuus. Kotiin ei voi sijoittaa etenkään interaktiivisuutta edellyttäviä laitteita ilman, että jatkuvasti huomioidaan kaikki muutkin laitteet.
