Otsikko sisältää vakiintuneen d-sanan ja ilmankin aiheesta voisi kirjoittaa. Kyse on toiminnan muutoksesta, erillistä digi-sellaista ei ole tarvetta korostaa kuntasektorillakaan. Teknologia on muutoksissa mukana, tavalla tai toisella.
Kunnat ja kaupungit ovat moniulotteisia organisaatioita. Ne ovat kuntayhteisönsä jäseniä ja sen moottoreita. Niillä on vahva itsehallinto ja tärkeä tehtävä demokratian etulinjassa, ne järjestävät ja tuottavat suurimman osan pohjoismaisen hyvinvointivaltion palveluista ja ne käyttävät kahta voimakasta monopolia: Verotusoikeutta ja maankäytön suunnittelua.
Vaaleilla valitut kunnanvaltuustot viime kädessä päättävät millaiseksi paikallinen yhdyskuntarakenne – konkreettinen elinympäristömme – muodostuu. Lisäksi kunnat ovat merkittäviä työnantajia, yleensä jopa paikkakuntansa suurin.
Näihin organisaatioihin usein lyödään tehottomuuden ja jähmettyneisyyden leima. Osin syystä, osin vertailun vaikeuden myötä. Asiakaskokemusta voi palvelukohtaisesti verrata yksityisen vastaavaan, mutta kokonaisuutta ei. Kuntaorganisaation onnistumista tehtävässään on vaikeampi mitata kuin yrityksen. Kummatkin ovat kuitenkin organisaatioita, joukko ihmisiä, jotka toimivat tavoitteellisesti jotain tehtävää täyttääkseen. Liikaa eroja ei tule korostaa.
Itsellisyyden illuusio
Kuntien itsehallinto saattaa tuottaa illuusion itsellisyydestä. Itse tekeminen ilman yhteistyötä on ollut toimivampi ratkaisu aiemmin, mutta ei välttämättä enää muutostahdin kiihtyessä. Digitalisaatiohaastettakin ratkotaan edelleen monesti yksin tai pienin kokoonpanoin, vaikka perustoiminnoissa kuntakentän tarpeet ovat pitkälti samoja kunnasta toiseen.
”Valtion virallinen julkishallinnon järjestelmä” ei ole myöskään automaattinen ratkaisu kaikkeen, liika yhteen muottiin pakottaminen toisaalta sotii itsehallintoa vastaan ja myös syö kilpailuetua ketterämmiltä kunnilta. Räätälöityjä, omia ratkaisuja tarvitaan polarisoituvan väestökehityksen maassa, kun kunnat ja kaupungit käyvät kovenevaa veto- ja pitovoimakilpailua. Lisäksi liian kunnianhimoisilla kokonaisratkaisuilla on omat toteutettavuuteen liittyvät ongelmansa.
Esteitä kuntaorganisaatioiden diginousukiidolle pitää etsiä järjestelmä- ja työvälinehankinnan lisäksi ylätason kehitystekijöistä. Kuntaorganisaatio tarvitsee kehitysloikkiin ja tasaisempaan etenemiseen vision, johtajuutta ja resursseja. Laadukkaita työkaluja kyllä saa markkinoilta, kunhan nämä kolme tekijää on ensin kunnossa.
Tarvitaan visio, resurssit…
Tarvitaan kehitysnäkymä. Kunnassa tulee olla yksittäistä visionääriä laajemmalla joukolla ymmärrys siitä, mitä pitäisi ja voidaan tehdä. Yksi visionääri ei riitä, hän jää yksin ja turhautuu, kun kriittinen massa ei täyty. Kunnat ovat melko hyvin kartalla mahdollisuuksistaan, ongelmat ovat yleensä toimeenpanokyvyssä.
Tarvitaan myös resursseja. Talouspaineessa määräraharesurssien irrottaminen kehitystyöhön on vaikeaa, mutta lopulta se on välttämätöntä. Kunnat usein odottavat toimintamallien muutoksilta liian nopeasti taloussäästöjä mahdollisimman pienellä panostuksella. Ei kuntaorganisaatioissa ole enää juurikaan sellaista tyhjäkäyntiä, josta merkittäviä tehoja saisi helposti irti. Isommat muutokset toimintamalleissa tapahtuvat panostamalla niihin ensin. Resurssien jako kunnassa on lopulta aina poliittinen päätös.
… ja ennen kaikkea johtajuutta
Eniten tarvitaan johtajuutta. Kunnat ovat pirstaleisia monialaorganisaatiota, joissa poikkihallinnollinen työ on pahimmillaan hyvin vaikeaa. Johtamisen ja esimiestyön laatu vaihtelee menneen maailman tittelipohjaisesta sääntö- ja kurijohtamisesta oikeinkin moderneihin otteisiin. Hallinnolle luonteenomainen hierarkisuus voimistaa huonoa johtamista ja muodostaa pahimmillaan koko toimialaa – tai koko kuntaa – jumittavia pullonkauloja.
Kehitysvision puute on kolmesta tekijästä helpoin paikata. Ymmärrys lisääntyy jo ympäristöään tarkkailemalla, vertaisten joukosta saa näkemyksiä ja markkinoilta saa osaamista ja tukea. Resurssipula on hankalampi, mutta kehitystä ei tapahdu ilman. Yhteistoiminta kuntien välillä ja jaetut resurssit ovat yksi tapa. Valtio tukee toimintaa parhaillaan digitalisaatioavustusten kautta.
Säästötuskailua voisi lieventää kunnan toiminnan suunnittelujännettä pidentämällä: Kehityspanokset suunnataan tuottamaan vaikuttavuutta ja tehoa seuraavan vuoden talousarviota hieman pidemmällä ajanjaksolla. Verotuskykyinen ja perustuslaissa itsehallinnolliseksi paalutettu kunta ei elä kvartaalitaloudessa, ellei kvartaalia sitten lasketa vuosisadasta.
Valtuusto on aina oikeassa
Johtajuus on hankalin tekijä. Hieman yksinkertaistaen sitä joko on tai ei ole. Johtajuuden ja laajemmin toimintakulttuurin ongelmat voivat johtaa kuntaorganisaatiossa kehitysnäkymän puutteellisuuteen ja resurssien kohdistamiseen muualle. Ylintä päätösvaltaa käyttäviä kunnanvaltuustoja ei tule osoitella sormella. Vaaleilla valitut valtuustot ovat aina oikeassa, kun päätöksenteko tapahtuu demokraattisen prosessin kautta. Valtuustot tekevät aina parhaan ratkaisun niistä lähtökohdista, jotka se hahmottaa ratkaisunsa hetkellä. Mutta ilman toimeenpanokykyä resursoidutkaan visiot eivät toteudu.
Puutteet kolmessa ylätason kehitysedellytyksessä hidastavat kuntien etenemistä kohti aitoa asukaslähtöisyyttä, moderneja palveluita ja niiden kautta saavutettavaa vaikuttavuutta. Kuntien kehityskyvykkyyden parantaminen on monimutkainen kokonaisuus, mutta tieto ja moniääninen keskustelu eivät mene hukkaan tässäkään aihepiirissä.
