Ritva on kokenut tietokanta- ja integraatioasiantuntija, joka on työskennellyt Solitan integraatiotiimissä Helsingissä reilut 5 vuotta. Projekteissa Ritva toimii yleensä konsultoivana asiantuntijana tai arkkitehtina. Ritva on huippuasiantuntija, joka on omalla periksiantamattomuudellaan ja laadukkaalla työllään päässyt siihen pisteeseen missä nyt on: luotsaamassa asiakkaita on-premises alustalta pilveen.
Nuorena hän muistaa ajatelleensa, ettei ainakaan seuraa vanhempiensa jalanjälkiä IT-alalle. Ritva kouluttautui alunperin kemian laborantiksi, mutta aikansa tutkimuslabrassa työskenneltyään ajatus tulevaisuuden urasuunnitelmista alkoi pyöriä mielessä. Vuonna 2005 hän valmistui Helsingin yliopistosta informaatiojärjestelmien puolelta. Data ja integraatiot kiinnostivat Ritvaa jo tuolloin ja hän suoritti niistä kaikki pakolliset kurssit. Ensimmäinen kesätyö vei vakuutusyhtiöön ja sillä tiellä Ritva pysytteli useita vuosia ohjelmistosuunnittelijana ja -arkkitehtina, ennen kuin löysi tiensä Solitalle.
Solitalla osaaminen kehittyy samassa tahdissa asiakkaiden tarpeiden kanssa
Ritva on toiminut useissa Oracle-pohjaisissa integraatioprojekteissa ja asiakkuudet ovat olleet kokoluokaltaan ja toimialaltaan hyvin erilaisia. Integraatioasiantuntijana ja -arkkitehtina hän on päässyt näkemään projektin kaikkia vaiheita presalesista ja arkkitehtuurisuunnittelusta toteutukseen, ylläpitoon ja testaukseen.
Ritvan osaaminen on kehittynyt samassa tahdissa asiakkaiden tarpeiden muuttumisen myötä. Useat yritykset ovat jo siirtyneet tai siirtymässä perinteisemmistä toteutuksista pilvipohjaisiin integraatioihin. Ritva on päässyt suunnittelemaan asiakkaiden kanssa migraatioita olemassa olevista Oracle-toteutuksista uusiin pilvipohjaisiin Boomi– ja Azure-integraatioalustoille. Ritva on suunnittellut vaihtoehtoisia arkkitehtuureita ja päässyt myös toteuttamaan PoCceja (=Proof of Concept) Boomilla.
Minulla oli vähän ikäkriisi ja tuli tunne, että nyt pitää siirtyä pilveen! Reilu vuosi sitten suoritin Azure-arkkitehtisertifikaatin ja sittemmin olen sertifioitunut Boomissa oikein urakalla. Se on mukava fiilis, kun pääsee suunnittelemaan asioita ihan alusta lähtien, puhtaalta pöydältä.
Osaaminen kehittyy Solitalla parhaiten asiakasprojekteissa oppimalla ja Ritva kokeekin konsultointitalossa työskentelyn hedelmällisimmäksi puoleksi sen, että taustajärjestelmät, toteutusteknologiat ja käsillä olevat haasteet vaihtelevat asiakkuuksien myötä. Projekteissa pääsee näkemään miten asioita on ratkaistu eri tavoilla ja asiantuntijana pystyy ammentamaan loputtomasti uutta tietoa. Kyllästymisen vaaraa ei ole.
Vaikka Ritvan mielestä kaikkein hauskinta on päästä suunnittelemaan arkkitehtuuria puhtaalta pöydältä, siitäkin voi oppia, kun hyppää projektiin mukaan kesken kaiken ja näkee, miten joku toinen on ratkaissut asioita.
Jos näen, että jollakin asiakkaalla on tehty jokin asia tosi hyvin, otan parhaat käytänteet mukaani ja sovellan niitä toisessa asiakkuudessa. Se on suuri valtti tässä työssä.
Työssä oppimisen lisäksi osaaminen on kehittynyt itseopiskelemalla esimerkiksi teknologiakumppaneiden koulutusmateriaaleja, Solitan järjestämissä koulutuspoluissa ja Udemy-kursseilla. Ei pidä myöskään unohtaa muilta solitalaisilta oppimista. Pilvipalveluiden parissa työskennellessä infra- ja alustapalveluosaamisen merkitys kasvaa ja esimerkiksi Linux-kysymyksissä Ritva on voinut luottaa työkaverin apuun ja osaamiseen.
Toisaalta Ritvalta löytyy edelleen innostusta myös tuttuakin tutumpiin asioihin kuten PL/SQL-toteutukseen, kunhan projektissa on muuten riittävästi haastetta.
Mitä isompi ja kiinnostavampi ongelma, sitä enemmän innostun! Ja vielä parempi, jos sen tilanteen saa purettua ja tehtyä lopulta valmiiksi.
Työssä kuin työssä on aina omat rutiininsa ja suuri osa integraatioasiantuntijan työstä on kohtuu perustekemistä: samantyyppisiä mäppäyksiä ja kliksuttelua.
Pilvisiirtymä muuttaa tekemisen tapoja
Konsultoivana asiantuntijana pääsee tekemään töitä hyvin monenlaisten ongelmien, sidosryhmien ja tiimien kanssa. Vastaan voi tulla asiakkaan puolella lähes mitä tahansa, mikä asettaa omat vaatimuksensa integraatiopalvelun toimittajalle. Osalla asiakkaista projektin yhteyshenkilö on hallinnollinen henkilö, jolla ei ole lainkaan ymmärrystä integraatioista. Tällöin asiakas odottaa, että Solita toimittajana hoitaa asiat melko itsenäisesti. Toimittajia voi myös olla useita ja tällaisessa monitoimittajaympäristössä toimimisessa on omat haasteensa. Silloin kun asiakkaalla on oma tekninen tiimi, vastuu toteutuksesta ja suunnittelusta on jaettua.
Joskus mennään asiakkaan kanssa hyvin teknisellä tasolla ja voidaan suunnitella workshopeissa uusia arkkitehtuureita kimpassa. On myös normaalia, että saatan olla asiakkaan kanssa 3h puhelimessa ja yhteistyössä ratkotaan ongelmia.
Vaikka teknisten haasteiden ratkominen on oleellinen osa työtä, löytyy teknistenkin asioiden takaa usein ihmisten väliseen kommunikaatioon, viestintään tai prosesseihin liittyviä asioita. Esimerkiksi jos oikeat tahot eivät keskustele keskenään, saattaa jokin ratkaiseva tekninen oivallus jäädä syntymättä.
Isoimpana muutoksena pilvisiirtymässä Ritva näkee sen, että vanhat siilot ovat murtuneet. Työskentely- ja liiketoimintamallit ovat murroksessa. Aiemmin erillinen infra-tiimi mietti alusta-asioita ja kehittäjät tekivät toteutusta ja näiden kahden välillä oli selkeä raja. Nyt asiantuntija pystyy tekemään itselleen virtuaalikoneen eikä tarvitse välttämättä erillistä infra-asiantuntijaa avuksi.
Toisaalta pilvipohjaisten työkalujen helppous on osittain näennäistä: Osaaminen joutuu eri tavalla koetukselle ja riskinä on, että mokaa isommin, jos ei ymmärrä kokonaisuutta. Esimerkiksi tietoturvan suhteen tulee paljon asioita, joita pitäisi pystyä nyt ymmärtämään ja omaksumaan. Hinnoittelupolitiikka on muuttunut myös tietyssä mielessä haastavaksi, koska pilviympäristössä pitää ymmärtää mitä mikäkin komponentti maksaa ja miten eri komponentit pelaavat yhteen.
Sisäsyntyinen rohkeus haastaa
Ritva ei ole koskaan pelännyt tuoda esille epäkohtia olivat ne sitten asiakasprojektiin tai työpaikan sisäisiin asioihin liittyviä kehityskohteita. Solitalla kannustetaan rohkeasti haastamaan ja tuomaan omaa asiantuntemusta esille, koska se on asiakkaan ja tiimikaverin kunnioittamista.
En sovi byrokraattiseen menoon ollenkaan. Armeijamainen “tee vaan hommasi mukisematta” ei sovi mun luonteelle. Solitassa on juuri se parasta, että täällä on mahdollista sanoa asioista, eikä kukaan pidä minua hankalana ihmisenä.
Ritva on myös huomannut, että epäkohdille myös tehdään jotain eikä vain lakaista ongelmia maton alle. Asiantuntijoita aidosti kuunnellaan.
Kysyessäni tulevaisuuden urasuunnitelmista saan vastaukseksi “erilaisia pilvijuttuja”. Ritva haluaa olla jatkossakin mukana pilveen siirtymishankkeissa ja päästä tekemään ja suunnittelemaan arkkitehtuureja. Toiveena myös on, ettei jatkossakaan tarvitsisi urautua vain yhteen teknologiaan. Unelmaprojektissaan Ritva pääsisi suunnittelemaan ison asiakkaan arkkitehtuurin puhtaalta pöydältä ilman rahan tai tekijöiden puutteesta johtuvia rajoitteita.
Millaisia terveisiä Ritvalla on niille, jotka pohtivat uraa integraatioiden parissa? Ainakin se on selvää, että integraatioiden parissa pääsee laajemmin katsomaan koko kokonaisuutta. Devaaja tekee usein yhtä järjestelmää tai käyttöliittymää, kun taas integraatiot yhdistävät monet yrityksen järjestelmät ja niiden tunteminen helpottaa integraatioasiantuntijan työtä huomattavasti.
Työvälineiden suhteen on myös kirjoa ja viime aikoina markkinoille on tullut helppoja drag and drop työvälineitä, jolloin ei tarvitse olla lähellä koodia, esimerkiksi Boomi. MuleSoftia taas osa koodaa Javalla.
Ritvaa jututti Minna Luiro, joka työskentelee Solitalla muun muassa integraatio-osaamisalueen rekrytointien ja työnantajamielikuvan parissa.
Jos innostuit Ritvan tarinasta ja työstä Solitan integraatioyhteisössä, lähetä meille itsesi näköinen yhteydenotto! Tutustu täältä avoinna oleviin työmahdollisuuksiin Solitalla.