Alussa oli järjestelmä. Pitkän aikaa järjestelmä eli kaikessa monoliittisuudessaan yksin. Kenties se oli yhdellä mikrotietokoneella toimiston nurkassa. Kunnioitettuna, ehkä hiukan pelättynäkin. ATK oli jotain uutta ja mullistavaa, joka ei kuitenkaan merkittävästi muuttanut yrityksen toimintaa tai prosesseja.
Sitten järjestelmä sai kaverin. Toinen ohjelmisto otettiin käyttöön vanhan rinnalle. Sen yksinäinen valtakausi oli ohi. Yritykselle syntyi kuitenkin ongelma. Miten siirtää dataa ohjelmien välillä? Käsin oli kovin työlästä viedä tietoja järjestelmästä toiseen, se sitoi työvoimaa jota voidaan käyttää yrityksen näkökulmasta olennaisempiin työtehtäviin.
Syntyi järjestelmäintegraatio.
Integraation avulla tiedot siirtyivät koneellisesti sovellusten välillä. Virheet vähenivät ja ihmistyötä ei tarvittu tietojen siirtämiseen.
Pikku hiljaa järjestelmät lisääntyivät: ERP, CRM, taloushallinto, tuotannon järjestelmät ja niin edelleen. Integraatioita rakennettiin järjestelmien välille ja kaikki toimi hienosti. Tieto siirtyi liittymien kautta järjestelmästä toiseen ja ihmiset pystyivät keskittymään oleellisempiin asioihin.
Tätä kehitystä tapahtui viisi vuotta, 10 vuotta tai kaksikymmentä vuotta. Järjestelmien määrä kasvoi ja niiden välisten integraatioiden lukumäärä nousi kymmeniin, sitten satoihin, isoissa organisaatioissa viimein jopa tuhansiin.
Useat ottivat käyttöön EAI-integraatiotyökaluja, joiden avulla helpotettiin integraatioliittymien teknistä rakentamista. Integraatioalusta toi mallin tehdä asioita yhtenevästi.
Vähitellen integraatioista tuli mörkö.
Ne olivat syy sovellushankkeiden myöhästymiselle, kustannusten nousulle ja jopa liiketoimintamahdollisuuksien hylkäämiselle.
Sitten tuli stoppi. Integraatio- ja järjestelmäympäristöstä oli tullut niin vaikeasti hallittava ja ymmärrettävä, että se esti jopa jo uuden digitaalisen liiketoiminnan rakentamisen. Point-to-point –integraatioilla toisiinsa tiukasti kytketyt järjestelmät muodostivat kokonaisuuden, jonka osaaminen ja ymmärrys ei enää ollut yrityksen käsissä. Muutosten vaikutusta kokonaisuuteen ei ymmärretty. Vuosien ja vuosikymmenten aikana eri toimittajien toimesta syntynyt järjestelmä- ja liittymäkokonaisuus oli kehittynyt ilman hallintaa, arkkitehtuuria ja omistajuutta. Spagetti oli valmis.
Samaan aikaan maailma muuttuu radikaalisti.
Pilvipalvelut, mobiili, API:t ja digitalisoituminen vaativat ripeää ja ketterää kehittämistä. Liiketoiminta ei enää ole valmis kuuntelemaan selityksiä siitä miksi jotakin asiaa ei voi tehdä nopeasti. He kun voivat hankkia palveluita luottokortin heilautuksella pilvestä, eli käytännössä äänestää jaloillaan.
Ohjelmistoratkaisut hankitaan yhä pienempinä kokonaisuuksina ja yhä useammin pilvestä. Integraatioarkkitehtuurin ja –ratkaisujen avulla näistä kootaan yrityksen liiketoimintaprosesseja palvelevia kokonaisuuksia. Integraatioarkkitehtuuri koostuu API-rajapinnoista, jotka mahdollistavat uusien toiminnallisuuksien rakentamisen järjestelmäpalasista. Ikään kuin Lego-palikat, joista voidaan rakentaa lähes mitä tahansa.
Järjestelmiä ei enää sidota tiukasti yhteen liittymien avulla, vaan arkkitehtuuriin rakennetaan API-kerros, tai palvelukerros, jonka avulla rakennetaan uusia palveluita olemassa olevan järjestelmäarkkitehtuurin päälle. Näin vanhojen legacy-järjestelmien elinkaarta voidaan jatkaa digitalisoitumiskehityksestä huolimatta.
Integraatioarkkitehtuurin evoluutio on johtanut tilanteeseen, jossa käynnissä on revoluutio.
