Tammikuu. Tuo jokaiselle opiskelijalle niin tutun tuskainen kuukausi vuodesta, koska joululomilta palatessa mielessä on jo kevään opintojen lisäksi tuleva kesä ja sen myötä tuleva kesätöiden hakeminen. Viime vuonna omaa tilannettani mutkisti vielä se, että opintojeni ollessa jo vain gradua vaille valmiit, seuraavalla työpaikallani oli mahdollisuus olla jo sellainen, jossa oman uran voisi saada potkaistua toden teolla käyntiin.
Tätä pohtiessani, mieleeni palasi taannoinen tapaaminen Solitan kanssa Jyväskylän Yliopistolla edellisenä syksynä. Pian selvisikin, että Solita haki opintojensa loppuvaiheessa olevia opiskelijoita sekä vastavalmistuneita Datalytics nimeä kantavaan akatemiaan, jonne päässeistä koulutettaisiin data-analytiikan moniosaajia. Ajattelin, että tuonne on pakko päästä!
Vaikka oma taustani ei aivan suoraan kyseiseen taiteenalaan liittynytkään, hakemukseni oli maailmalla jo seuraavana päivänä. Koin lisäksi tarpeelliseksi soittaa ilmoituksessa olleelle yhteyshenkilölle ja ilmaista kiinnostukseni liittyä Solitaheimoon. Se todella kannatti, sillä jo seuraavalla viikolla kutsu kävi työhaastatteluun Tampereelle!
Ihmisläheistä ja rentoa rekrytointia
Rekrytointiprosessi Solitalla on yleensä kaksiosainen, joka sisältää kaksi työhaastattelua. Ensimmäisellä kerralla tapasin akatemian ”rehtorin” Anssi Tikan sekä jo legendan asemassa Solitalla olevan ”the” Pasi Jalosen.
Sain tapaamisesta sen kuvan, että minusta oltiin kiinnostuneita ennen kaikkea ihmisenä ja ensimmäisessä haastattelussa ei paneuduttukaan vielä niin tarkasti osaamiseeni tai ammatilliseen taustaani.
Seuraava haastattelu oli jo heti seuraavalla viikolla, jossa oltiinkin enemmän kiinnostuneita osaamisestani ja aiemmasta työkokemuksestani ja kuinka ne tukisivat matkaani data-analytiikan ammattilaiseksi. Kummastakin haastattelusta itselleni jäi todella positiivinen kuva sekä Solitasta yrityksenä, että sen työntekijöistä. Ilmapiiri oli rento ja koin, että ihmiset todella nauttivat täällä olostaan!
Lisää oppia eritaustaisilta akatemialaisilta
Kuten jo tämän kirjoituksen julkaisemisesta voi päätellä, tulin valituksi Datalytics-akatemiaan vuosimallia 2017. Ennen töiden aloittamista minuun oltiin aktiivisesti yhteydessä erinäisten käytännön asioiden osalta, jotta kaikki olisi kunnossa jo heti alusta lähtien. Ensimmäisinä päivinä ohjelmassa oli lähinnä muihin akatemialaisiin tutustumista, Datalytics-akatemian sisällön läpikäyntiä, sekä toki myös sisäisiä koulutuksia, joissa talon asiat tulivat hyvin tutuksi.
Oli mielenkiintoista huomata kuinka kirjava ja monipuolinen joukko meitä olikaan kerätty akatemiassa yhteen. Pääaineet vaihtelivat aina fysiikasta ja matematiikasta kansainväliseen liiketoimintaan, ja Solitalla olikin selvästi pyritty juuri tähän.
Lisäksi osa oli jo viettänyt muutaman vuoden työelämässä valmistuttuaan, joten sitä kautta saimme myös kokemusta mukaan. Akatemian aikana huomasikin kuinka eritavoin eri taustan omaavat ihmiset lähestyvät asioita. Esimerkiksi matemaatikolle asioiden ja käsitteiden tulee olla tarkoin määritelty, kun taas enemmän liiketoiminta edellä ajatteleville kokonaiskuva on tärkeämpi.
Akatemiasta kattava peruskuva analytiikan teemoihin
Datalytics-akatemia oli sisällöltään todella monipuolinen. Saimme oppia alan johtavilta asiantuntijoilta mm. tietomallinnuksesta, tietovarastoinnista, SQL:stä, erinisäistä ETL- ja raportointityökaluista, ketteryydestä, master datasta, suunnitteluratkaisuista, integraatioista sekä data science:sta. Jokaisessa koulutuksessa oli läsnä vahva interaktiivisuus valmentajan sekä akatemialaisten välillä ja kaikkiin mieltä askaruttaviin kysymyksiin sai myös vastauksen.
Vaikka pääsimme tekemään paljon käytännön harjoituksia jo koulutuksissa, oli meille valmisteltu tehtäväksi myös harjoitustyö, jossa koko ns. dataputki tuli tutuksi.
Harjoitustyö sisälsi myös ”asiakastapaamisia”, joissa pyrittiin selvittämään asiakkaan todellisia tarpeita, sekä päästiin esittelemään tuotoksia. Itse koin nimenomaan harjoitustyön erittäin hyödylliseksi, sillä sen myötä pääsin heti hyödyntämään koulutuksissa saatuja oppeja.
Kaiken kaikkiaan akatemia antoi kattavan peruskuvan analytiikkaan liittyvistä teemoista ja itse projektityöskentelyn alettua on ollut kiva huomata, että perustiedot monesta asiasta ovat jo olemassa.
Matka jatkuu Solitalla Data Engineerinä
Tällä hetkellä työskentelen siis jo kokopäiväisesti erään Solitan asiakkuuden parissa, jossa olen mukana tietovaraston kehitystyössä sekä ylläpidossa. Edelleen, joka päivä eteen tulee uusia asioita opittavaksi, mutta koen silti, että kehitys on ollut nopeaa. Tästä käy hyvin pitkälti kiittäminen projektissa pidempään mukana olleita työkavereita, joilta apua on saanut aina sitä tarvittaessa.
Solitan yksi tärkeimmistä arvoista on välittäminen.
Ketään ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan kaveria autetaan aina kun tarve on. Hyvin useinhan käykin juuri niin, että ongelma, jota olet itse pähkäillyt pitkään, ratkeaa hetkessä, kun vierelle saa uuden tuoreen silmäparin.
Kun palaan ajassa takaisin alkuvuoteen ja tilanteeseen, jossa pohdin tulevaa työnantajaani, voin vain todeta, että paremmin eivät asiat voisi tällä hetkellä olla! Töihin on mukava tulla joka aamu ja omaan viihtyvyyteni on vaikuttanut mielekkään työn lisäksi myös suuresti ympärillä olevat ihmiset. Tästä on hyvä jatkaa kohti valmistumista yliopistosta sekä tulevaa uraa Solitalla! Mennään eteenpäin.
Akatemian jälkeen Otto aloitti työskentelyn Solitalla Data Engineerinä Agile Data-tiimissä Tampereen toimistolla. Samalla Otto viimeistelee Jyväskylän yliopistolla tietojärjestelmätieteiden opintojaan.