Koko alkuvuoden koronakriisi tuntui kaukaiselta – ihan jonkun muun ongelmalta. Kunnes maaliskuun alkupuolella asioita alkoi tapahtua pikakelauksella. Ensin piti pestä paljon käsiä. Etätöitäkin suositeltiin. Sitten ulkomailta saapuvat – myös minut – laitettiin omatoimiseen kahden viikon kotikaranteeniin. Lapsia ei saanut viedä päiväkotiin, koska niillä oli pieni nuha. Samalla myös vaimon työpaikalla siirryttiin etämoodiin. Ja niinpä yhtäkkiä, vain muutamaa päivää myöhemmin, olimme koko perhe kotona: minä, vaimoni ja 3- ja 5-vuotiaat lapsemme.
Moninkertainen aikataulutushaaste
Ensimmäisenä yhteisenä päivänä lähdimme soitellen sotaan ns. laissez-faire-tekniikalla. Nukuimme pitkään, keittelimme aamukahvit, laitoimme lapset sopuisasti leikkimään ja avasimme läppärit ja telcot. Katastrofi: alle puolessa tunnissa tilanne eskaloitui neljän hengen huutokilpailuksi. Kävi ilmi, että päiväkoti-ikäiset lapset eivät pärjääkään koko päivää keskenään…
Oppi 1: aikatauluttakaa päivänne etukäteen
Jokainen tietotyöläinen tietää, kuinka hankalaa on tehokas kalenterinhallinta. Kalenteri täyttyy muiden kutsumista palavereista ja ”oikeille” töille pitää raivata tilaa väkipakolla. Kun kotona on kaksi etätyöläistä ja jatkuvaa huomiota vaativia lapsia, tämä palapeli muuttuu entistä monimutkaisemmaksi.
Me ratkaisimme asian laatimalla kullekin päivälle etukäteen yhteisen aikataulun työvuoroineen. Kun toinen aloittaa aamulla työt, toinen hoitaa lasten aamutoimet ja ulkoilun. Iltapäiväksi vaihdetaan. Päiville tulee mittaa, mutta toisaalta kotona oleilu säästää aikaa: työmatkat ovat jääneet väliin, samoin harrastuksiin kulkeminen.
Joskus molemmilla tietenkin on pakollinen palaveri yhtä aikaa. Silloin heitämme lasten ruutuaikarajoitukset roskiin – ryhmä hauhun ei kuole. Toisaalta myös omia pakollisuuksia on hyvä tarkastella kriittisesti. Ainakin omille kollegoilleni ja asiakkailleni ”sori, olen leikkipuistossa” kelpaa oikein hyvin syyksi siirtää kokous toiseen ajankohtaan.
Telco saunassa
Jo vuosia työpisteeni – eli läppärini – on kulkenut mukanani. Teen jatkuvasti töitä niin asiakkailla, junissa, kahviloissa, kotona kuin Solitan konttoreiden mobiilipaikoillakin. Näin ollen töiden siirtäminen kotiin ei ajatuksen tasolla ollut mikään valtava muutos. Sen sijaan fyysisen työympäristön kanssa on ollut tekemistä. Kävi nimittäin ilmi, että koko perheen kesken kotimme on kuin umpisurkea avokonttori – jatkuva meteli ja onneton ergonomia.
Oppi 2: olosuhteet kuntoon – luovasti
Solitan toimistot on suunniteltu moninaiseen tietotyöhön: on mitä erilaisimpia neuvottelu-, tiimi-, ideointi- ja vetäytymistiloja. Kotona puolestaan on tarjolla sohva ja keittiön pöytä, eikä kummassakaan saa olla yksin. Tämä on ongelma erityisesti silloin, kun pitäisi osallistua tärkeään etäkokoukseen, tai keskittyä samaan työtehtävään yhtään pidempään.
Mitä pienempi asunto on, sitä luovempia keinoja tilanteen ratkaisu edellyttää. Eräs kollegani hoitaa kokouksensa lasitetulta parvekkeelta. Vaimoni on puhunut yhden telcon saunassa istuen. Itse puhun puheluita tuulikaapissa. Lisäksi kannattaa muistaa jokaiselle avokonttorirotalle tuttu kikka: hyvät vastamelukuulokkeet. Myös kotikonttorin ergonomia kannattaa hoitaa kuntoon. Itselläni oli sähköpöytä jo ennestään. Solitan konttorilta voi hakea mieleisensä näytön, näppäimistön ja muut tykötarpeet. Jopa työtuolin voisi kiikuttaa kotiin!
Työ on työtä kotonakin
Työhöni kuuluu paljon tapaamisia asiakkaiden, kollegoiden ja kumppaneiden kanssa. Etukäteen tämä hirvitti eniten: miten tätä työtä voi tehdä etänä? Yllättäen tämä on osoittautunut monista huolista pienimmäksi.
Oppi 3. Etätyö on ihan tavallista työtä
Muutaman hassun päivän aikana kaikki mahdolliset tapaamiset, neuvottelut, seminaarit ja jopa after work -kaljat siirtyivät verkkoon niin sujuvasti, ettei mikään kansallinen digiohjelma olisi saanut sitä aikaan kymmenessäkään vuodessa. Vielä ei ole tullut vastaan yhtään tilannetta, joka ei olisi hoitunut etänä. Toisaalta monessa mielessä työt hoituvat jopa aiempaa tehokkaammin – asiat, joita varten aiemmin sopi tapaamisen jopa viikkojen päähän, tuleekin nyt hoidettua puhelimitse saman tien. Toki edelleen vetäisin työpajan mieluummin livenä.
On kuitenkin selvää, ettei hommat aina suju, kun perhe-työ-yhdistelmää pyörittää 24/7. Ajattelisin, että tältä osin on syytä olla armollinen itselleen. Juuri nyt kaikilla on sama tilanne. Arki on väistämättä erilaista ja -rytmistä kuin aiemmin ja työ- ja vapaa-aika sekoittuvat keskenään.
Tässä kaikessa tasapainoilussa auttaa tieto siitä, että työnantaja ymmärtää, että poikkeusoloissa asioita tehdään poikkeuksellisesti – lopputulos ratkaisee. Kellokorttiajattelua Solitalla ei ole ikinä ollut, joten henkinen siirtymä uuteen tilanteeseen on tältäkin osin ollut helppo.
Tsemppiä jokaiseen kotikonttoriin!
