8.2.2017Blogi

Auttamisen kulttuurista ja kasvusta

Solitalla aloitti tällä viikolla 500:s työkaveri. Aloitin itse Solitalla vuonna 2001, jolloin meitä oli jengissä alle 50 ihmistä. Matkan varrella Solita on muuttunut yrityksenä ja yhteisönä todella paljon. Firman kivijalassa on kuitenkin myös asioita, jotka ovat vuosien saatossa säilyneet ennallaan.

Auttamisen kulttuuri

Ensimmäinen oma hommani Solitalla vuonna 2001 oli devaamista ja pääsin heti alussa hyvin kiinni hommiin, sillä sain todella paljon apua työkavereilta. Samassa hankkeessa olleet Sami ja 3 x Harri auttoivat minua aina, kun siihen hiukankin oli tarvetta. Kynnys asioiden kysymiselle oli todella matala.

Alusta asti oli vahvasti fiilis, että teemme hommia kimpassa – emme yksilöinä.

Tämä sama auttamisen kulttuuri on säilynyt Solitalla edelleen. Läpivalaisimme viime syksynä perusteellisesti yrityskulttuurimme ja tuon selvityksen yksi kirkkaimpia havaintoja oli se, että Solitalla voit laskea ammattitaitoisten työkavereiden avun varaan – apua on helppo saada.

Auttamisen kulttuuri on seuraus siitä, että firmasta puuttuvat motiivit keskinäiseen kilpailuun. Kun yksilöiden keskinäinen kilpailu poistetaan, jää jäljelle ihmisten luontainen halu auttaa toisiaan.

Rento meininki

Solitalla on alusta asti ollut rento meininki. Ihmiset tulevat töihin täysin omina itsenään ja se näkyy tunnelmassa.

Solitalla ei tarvitse esittää mitään – täällä Sinä saat olla Sinä.

Olin ennen Solitaan tuloani oppinut ajatuksen siitä, että työpaikalla kuuluu tuntua työltä. Alitajuisesti koin, että meiningin pitää olla vakavaa, sillä vain vakavasti tekemällä saadaan aikaan tuloksia. Solita tuntui heti alusta asti todella erilaiselta.

Esimerkiksi oma hankkeeni kokoontui perjantaisin katsomaan mahdollisimman mauttomia 80’s-sukkahousu-hevivideoita firman uusimmalta videotykiltä. Täysin järjetöntä puuhaa, mutta hitsasi erinomaisesti tiimiä yhteen. Firman kasvaessa hevi on vaihtunut perhekeskeisyyteen samalla, kun jengin elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Samalla ideologia on säilynyt ennallaan: tule meille sellaisena kuin olet. Ja juuri omassa elämäntilanteessasi. Muutamme mieluummin firman sopimaan sinulle, kuin sinut sopimaan firmaan.

Työn merkityksellisyys

Solitan kasvun myötä joukkueemme ja sen osaaminen ovat laajentuneet. Tämän seurauksena hankkeidemme merkityksellisyys on lisääntynyt. Viidensadan hengen joukkueena pystymme toimimaan asiakkaillemme digitaalisen maailman matkaoppaina ideoinnista valmiiseen, kannattavaa digiliiketoimintaa tuottavaan palveluun ja sen ylläpitoon.

Solitalaisten rakentamat palvelut ovat yksinkertaistaneet rakennuslupien hakemisen, ohjaavat Suomen junaliikennettä, vievät lähiruuan automarkettiin, turvaavat tulevat kunnallisvaalit, personoivat asiakaskokemuksia osuvammiksi ja mahdollistavat kansalaisaloitteiden syntymisen. Solitalaisille firman kasvu on tuonut merkityksellisempiä asiakascaseja.

Itselleni on aina ollut tärkeää se, että teen työtä, jolla on oikeasti merkitystä.

Tuoreessa kulttuuriselvityksessämme nousi esiin lause: ”Työni kautta pääsen oikeasti tekemään suomalaisten elämästä parempaa”. Kun firmalla on riittävästi kokoa sekä laadukas ja laaja osaamispaletti, pääsemme tekemään palveluja, joilla aidosti on merkitystä ja joista on kiva kertoa kavereille saunassa ja sukulaisille synttäreillä.

Jonne Seppä on Solitan kulttuuriministeri, jonka sydämenasiana on solitalaisten hyvinvointi ja viihtyvyys sekä osaamisemme kehittäminen niin, että voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Jonne on avoimuuden ja ketterien toimintatapojen puolestapuhuja. Vapaa-ajallaan hän haastaa itseään triathlonin parissa.