helsinki, tampere, oulu

Tulevaisuuden suunnitteluratkaisukonsultti

Kaikki mikä voi, digitalisoituu. Niin myös johtaminen. Olemme nyt vahvistamassa tiimiämme uusilla innostuneilla ja liiketoimintalähtöisillä suunnitteluratkaisujen osaajilla Helsingissä, Tampereella tai Oulussa.

Solitalla toimit liiketoiminnan suunnitteluratkaisujen asiantuntijana eli työskentelet tiiviissä yhteistyössä asiakasyritysten kanssa tavoitteenasi rakentaa juuri heidän liiketoimintamallinsa mukaisia suunnittelujärjestelmiä. Työsi sisältö voi vaihdella päivästä riippuen aina tuotantoprosessien mallintamisesta kirjanpitolain säädösten tulkintaan. Yhtenä päivänä saatat olla pitämässä työpajaa talousjohdolle, seuraavana taas tulkkaamassa tekemääsi allokointilaskentaa controllerille. Ymmärrät siis ottaa huomioon loppukäyttäjän näkökulman. Pidät erityyppisistä työtehtävistä, etkä pelkää kääriä hihoja, vaikka eteen tulisikin monimutkaisia teknisiä haasteita tai uuden teknologian opettelua. Ennen kaikkea pidät kuitenkin ihmisten kanssa työskentelystä. Olet asiakkaan luottohenkilö, johon voi ottaa yhteyttä aina tarpeen tullen, myös projektin jälkeenkin.

Meillä pääset työskentelemään Suomen kovimpien suunnitteluratkaisukonsulttien kanssa alansa johtaville asiakasyrityksille. Kehittävien työtehtävien lisäksi tarjoamme asiantuntijoillemme monipuoliset lisäkoulutusmahdollisuudet. Saat ympärillesi reilun 100 hengen analytiikan asiantuntijoiden joukkueen lisäksi myös ohjelmistokehityksen, strategiakonsultoinnin, designin ja projektinhallinnan ammattilaiset.

ARVOSTAMME OSAAMISESSASI SEURAAVIA ASIOITA

  • Intohimoa ja kiinnostusta liiketoiminnan suunnitteluun (tai esim. johonkin seuraavista: business controlling, johdon laskentatoimi, liiketoimintaprosessien kehittäminen, data-analytiikka)
  • Olet pyöritellyt Exceliä peruskaavoja pidemmälle tai käynyt jonkun perusohjelmointikurssin
  • Koulutustaustaa kauppatieteistä, tuotantotaloudesta tai tietotekniikasta
  • Aiempi työkokemus esim. taloushallinnossa auttaa alkuun pääsemisessä

Emme oleta, että olisit toiminut liiketoiminnan suunnittelun parissa aiemmin. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, kuten ei muustakaan konsultointi-, Business Intelligence- tai Master Data -työkokemuksesta.

KAIKKI MITÄ MEILLÄ ON, LÖYTYY IHMISISTÄ

Uskomme vahvasti siihen, että kaikki mitä meillä on, löytyy ihmisistä. Panostamme osaamisen kehittämiseen monin eri tavoin, oli kyse sitten kokemusten jakamisesta tietoiskuin tai laajemmista koulutuskokonaisuuksista. Tuemme myös työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla kattavan etupaketin työhön ja vapaa-ajalle.

Yli 100 analytiikan huippuosaajaa kollegoina antavat sinulle perspektiiviä alan kehittymiseen Suomessa. Vieressäsi istuu aina välittävä kollega, joka on valmis sparrailemaan ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Tutustu Business Intelligence asiantuntijoidemme Virvan ja Suvin mietteisiin miltä Business Intelligence konsultin työ maistuu Solitalla ja miksi he ovat itse viihtyneet tai lue blogistamme Teemun näkemys Kuusi askelta parempaan tiedolla johtamiseen.

HALUAMME KUULLA SINUSTA LISÄÄ

Haluamme kuulla lisää sinusta. Kerro meille mitä osaat ja mistä innostut. Lähetä sitten vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen rekry(a)solita.fi 27.8.2017 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Janne osoitteesta janne.nikkola@solita.fi tai puhelimitse +358 50 438 1612 ja Ville osoitteesta ville.nousimaa@solita.fi tai puhelimitse +358 44 339 8665 keskiviikkoisin 12.7. alkaen klo 10-11.00 hakuajan päättymiseen asti.

Haastattelukierroksia järjestämme kaksi, jotta pääset tapaamaan mahdollisia tulevia tiimikavereitasi jo heti alkuun. Pääset myös todentamaan osaamisesi pienen harjoitustyön avulla, josta saat palautetta osaamisesi kehittämiseksi. Tutustu myös arkeemme videolta tai Facebookissa.

Hae tästä

Miksi olla paras, kun voi olla parempi?

Hyvä työyhteisö tekee parhaastakin paremman. Löydä itsesi Solitalta.

Siirry avoimiin työpaikkoihin

Digitalisaation etulinjassa ei pärjää yksin. Meillä löydät viereltäsi aina osaavampia teknologian, strategian, designin, datan ja ihmismielen ymmärtäjiä. Hyvässä työyhteisössä omakin osaaminen saa uudet mittasuhteet. Kuka tahansa voi olla jossain paras, mutta yhdessä olemme parempia.

  • Etusijalla on aina ihminen

    Meille tärkeintä on välittäminen. Sinusta, kollegoista, asiakkaista ja yhteisestä työpaikastamme. Näin syntyy äärimmäisen laadukkaita lopputuloksia ja onnellisempia ihmisiä – meillä ja maailmalla. Kaikki mitä meillä on, löytyy ihmisistä.

  • Meiltä löydät rinnallesi aina itseäsi osaavamman tyypin

    Meille tullaan osaavien ja oppimishaluisten työkavereiden takia ja jäädään samasta syystä. Hyvässä työyhteisössä omakin osaaminen saa uudet mittasuhteet. Kuka tahansa voi olla jossain paras, mutta yhdessä olemme parempia.

  • Ei pelkästään siistejä, vaan myös vaikuttavia juttuja

    Tärkeilyn sijaan Solitalla keskitytään siihen, mikä on merkityksellistä – Meillä pääset toteuttamaan asiakkaidemme visioita ja rakentamaan täysin uusia digipalveluja, jotka kohahduttavat niin kotona kuin kylillä.

  • Meillä voit olla oma itsesi kaikkine täydellisyyksinesi

    Keskitymme muuttamaan maailmaa, emme ihmisiä. Moninaisuus on meille rikkaus, jota haluamme vaalia. Löydät meiltä rennon työkulttuurin, jossa voit olla oma itsesi kaikkine täydellisyyksinesi.

Duunit postiisi

Voit tilata tiedot uusista avautuvista tehtävistä suoraan sähköpostiisi. Näin pysyt varmasti kartalla siitä, ketä me etsimme. Tietojasi käytetään vain näiden sähköpostien lähettämiseen..

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Palkan päälle tarjoamme

  • Parhaat kollegat

    Parhaat kollegat

  • Merkitykselliset projektit

    Merkitykselliset projektit

  • Valitsemasi työvälineet

    Valitsemasi työvälineet

  • Osaamisyhteisöt

    Osaamisyhteisöt

  • Sertifiointimahdollisuus

    Sertifiointimahdollisuus

  • Etätyömahdollisuus

    Etätyömahdollisuus

  • Lounasetu

    Lounasetu

  • Virikesetelit

    Sportti- ja kulttuuripassi

  • Työmatkaetu

    Työmatka- & autoetu

  • Heltti-työterveys

    Heltti-työterveys

  • Sairauskuluvakuutus

    Työkykyvakuutus & lääkekorvaus

  • Tapaturmavakuutus

    Harrastekerhot

KYSYTTÄVÄÄ REKRYTOINNISTA?

Kesän aikana 26.6.-2.7. välisenä aikana olethan yhteydessä Katiin, ajalla 3.-9.7. Hannaan, ajalla 10.-23.7. Jenniin ja ajalla 24.-31.7. Jarkkoon. Elokuussa olemme jälleen kaikki paikalla.

  • Solita Helsinki

    Alvar Aallon katu 5
    00100 Helsinki

  • Palmu Helsinki

    Urho Kekkosen katu 7 b
    00100 Helsinki

  • Solita Tampere

    Åkerlundinkatu 11
    33100 Tampere

  • Solita Kioski Hervanta

    Korkeakoulunkatu 7
    33720 Tampere

  • Solita Oulu

    Torikatu 18
    90100 Oulu

  • Solita Stockholm

    Vasagatan 7 A
    11120 Stockholm

  • Palmu Singapore

    804A North Bridge Road
    Singapore 198772