helsinki, tampere, oulu

Mule ja Oracle-osaajia integraatiohankkeisiin

dev_tampere_web_1024x683

Kaikki mikä voi, digitalisoituu. Digitalisoituva maailma tarvitsee jatkuvasti lisää integraatio-osaamista. Etsimme nyt integraatioihin erikoistuneisiin tiimeihimme uusia Mule ja Oracle-asiantuntijoita Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun.

Toteutamme Solitalla merkityksellisiä ohjelmistohankkeita, jotka koskettavat suurta osaa suomalaisista tavalla tai toisella. Autamme asiakkaitamme hahmottamaan ja hallitsemaan verkottunutta liiketoimintaympäristöä, johon liittyy valtavasti rajapintoja asiakkaidemme omiin tai kolmannen osapuolen järjestelmiin.

Mule tai Oracle -osaajana eli integraatioasiantuntijana toimit keskeisessä roolissa opastamassa ja johdattelemassa asiakkaitamme oikeaan suuntaan. Ymmärrät liiketoiminnan ja prosessien digitalisoinnin vaatimukset, ja osaat tulkata ne toimiviksi ratkaisuksi sekä toimia alan suunnannäyttäjänä. Sinun tehtävänäsi on saada järjestelmät ja ohjelmistot puhumaan samaa kieltä keskenään, jonka lisäksi tuot osaamistasi kaikkiin eri integraatioprosessin vaiheisiin aina määrittelystä toteutukseen, testaukseen ja ylläpitoon asti. Työpäiväsi sisältävät monipuolisesti määrittely-, suunnittelu-, testaus-, dokumentointi-, ylläpito- ja toimitusten automatisointiin liittyviä tehtäviä, joita pääset toteuttamaan erilaisten kaupallisten tai avoimen lähdekoodin valmisohjelmistoilla, tuotteilla tai komponenteilla. Paljon riippuu myös sinusta, millaiseksi roolisi tulee lopulta kehittymään.

OMA INTEGRAATIOIHIN KESKITTYNYT TIIMI

Liityt osaksi mukavaa, yli 30 integraatioammattilaisesta koostuvaa tiimiä. Tiimissä työskentelet yhdessä solitalaisten ja kumppaniyritystemme huippuosaajien kanssa tunnettujen kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaidemme kanssa. Tässä tiimissä hymy on herkässä ja kaikilla jalat tiukasti maan pinnalla. Integraatiotiimimme kehittää osaamistaan aktiivisten osaamisyhteisöjen, sertifiointien, koulutusten sekä kaikkien solitalaisten järjestämien tietoiskujen avulla. Tutustu tiimiimme katsomalla videoklippi integraatio-osaajien arjesta tai lukemalla aktiivista asiantuntijablogiamme.

Työskentelemme joko omissa tiloissamme Helsingin Töölönlahdella, Tampereen Tulli Business Parkissa, Oulun Rotuaarilla tai asiakkaamme tiloissa hyvien kulkuyhteyksien päässä osana isompaa tiimiä.

TIIMIMME ODOTUKSET SINULLE

  • käytännön osaamista ja kokemusta projekteista, joissa olet työskennellyt sisäisten järjestelmien ja useampien osapuolten järjestelmäintegraatioiden ja liiketoimintaprosessien kanssa
  • kokemusta tai tietämystä MuleSoftin ratkaisuista (esim. ESB, Anypoint Platform) tai Oraclen ratkaisuista (esim. Oracle SOA Suite)
  • tietoa ja taitoa Java:sta
  • kiinnostusta työskennellä monipuolisessa roolissa jossa pääset laajentamaan, kehittämään sekä jakaamaan osaamistasi muille
  • joustavaa asiakas- ja tiimilähtöistä asennetta
  • solitalaista rentoutta, rohkeutta, intohimoa ja välittämistä sekä työtäsi että muita kohtaan

Eduksi katsomme AWS-tuoteosaamisen, muun integraatiotyökaluosaamisen sekä työskentelyn pilvipohjaisten ratkaisujen parissa.

KAIKKI MITÄ MEILLÄ ON, LÖYTYY IHMISISTÄ

Suhtaudumme työhömme intohimolla, vapaa-aikaa unohtamatta. Annamme sinulle vastuuta ja vapautta oman työsi tekemiseen ja toteuttamiseen niin kuin itse parhaaksi näet, sillä uskomme että jokainen on oman työnsä paras asiantuntija. Uskomme vahvasti siihen, että kaikki mitä meillä on, löytyy ihmisistä. Siksipä tuemme työntekijöidemme hyvinvointia erilaisin keinoin tarjoamalla esimerkiksi hyvät ergonomiset työtilat, vapauden valita omat työvälineet ja kehittää omaa osaamista sekä kattavan etupaketin työhön ja vapaa-ajalle.

HAKUOHJEET

Tule tekemään digitalisaatiota todeksi integraatioiden avulla. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen rekry(a)solita.fi. Hakuaika tehtävään päättyy viimeistään sunnuntaina 22.1.2017. Aloitamme haastattelut jo hakuajalla.

Kysy lisätietoja rekrytoivalta esimieheltä Sallalta puh. 044 750 4443 torstaisin kello 13-15 välisenä aikana tai salla.karkkainen(a)solita.fi.

Etsimme tiimimme myös uusia integraatioarkkitehteja: Integration Architect

Digitalisoituva maailma tarvitsee matkaoppaansa

Haluamme tehdä työtä, josta voi olla ylpeä. Siitä tunnistaa solitalaisen.

Maailma on meille mahdollisuuksia täynnä. Olet mukana rakentamassa palveluita, jotka kohauttavat kotona ja kylillä. Sen takaavat ykkösketjun asiakkaat, innostavat projektit, parhaat työkalut ja huippuosaajien yhteisö.

  • Vaatii rohkeutta olla ensimmäinen

    Parhaat oivallukset syntyvät siitä, että uskalletaan rohkeasti ideoida, kertoa ideat ääneen ja ottaa vastaan epäonnistumisen mahdollisuus. Ensimmäisellä kerralla ei onnistuta aina. Vaatii rohkeutta olla ensimmäinen tai myöntää olevansa väärässä.

  • Pulkka ei jää puolimäkeen

    Intohimo on lähtökohta, eteenpäin vievä voima. Solitalaisten intohimo näkyy kipinänä silmissä - innostumisena, paneutumisena ja peräksiantamattomuutena. Intohimo on omaa halua kehittyä paremmaksi siinä mitä tekee ja jakaa osaamistaan muille.

  • Rentous antaa tilaa luovuudelle

    Meillä voit olla rennosti oma itsesi. Parhaat tulokset syntyvät rennossa ympäristössä alan parhaiden osaajien ympäröimänä. Rentous antaa tilaa ajatella, se synnyttää hyviä ajatuksia ja luovuutta. Tässä työpaikassa ei tarvitse jäykistellä.

  • Tärkeintä on välittäminen

    Solitalainen arvomaailma rakentuu reiluista valinnoista. Meille tärkeintä on välittäminen. Sinusta, kollegoista, asiakkaista ja yhteisestä työpaikastamme. Näin syntyy äärimmäisen laadukkaita lopputuloksia, ja onnellisempia ihmisiä.

Me olemme Solita

Duunit postiisi

Voit tilata tiedot uusista avautuvista tehtävistä suoraan sähköpostiisi. Näin pysyt varmasti kartalla siitä, ketä me etsimme. Tietojasi käytetään vain näiden sähköpostien lähettämiseen..

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.