helsinki, tampere, oulu

Data Engineer

Kaikki mikä voi, digitalisoituu. Olemme muuttuvan maailman matkaoppaita asiakkaillemme. Haluamme nyt sinut, Data Engineer mukaan rakentamaan digitalisoituvaa huomista yhdessä Suomen parhaiden datan ja ohjelmistokehityksen osaajien kanssa.

Data Engineer  -roolissa edustat digitalisaation terävintä kärkeä Suomessa. Sinun tehtävänäsi on siis suunnitella ja tehdä teknisiä ratkaisuja, jotka koostuvat datan mallinnuksesta, datan integraatioista, tietovarastoinnista ja pilvipohjaisista dataputkista. Tuet osaamisesi ja näkemyksesi avulla asiakkaidemme liiketoiminnan kehitystä ja osallistut pre-sales työhön yhdessä asiakkuusvastaaviemme kanssa. Työskentelet yhdessä tiimin kanssa joko asiakkaidemme tiloissa ja Helsingin Töölönlahdella, Tampereen Tulli Business Parkissa tai Oulussa. Lisäksi olemme avanneet uudet toimistot Tukholmaan ja Tallinnaan joten halutessasi työsi voi myös viedä sinut myös Suomen rajojen ulkopuolelle niin fyysisesti kuin erilaisten kansainvälisten Suomessa tehtävien projektienkin kautta.

Lue tulevien kollegoidesi ajatuksia teknologioista ja niiden vierestä blogeistamme.

Sinussa on ainesta Data Engineeriksi

  • osaamispalettiisiisi kuuluu seuraavanlaiset kokonaisuudet; tietovarastointi, datan mallinnus, tietokannat (SQL), ETL/ dataputket, relaatiotietokannat ja mahdollisesti eri ohjelmointikielet (esimerkiksi Java, Python, R)
  • olet teknisesti niin noheva, että voit toteuttaa itse suunnittelemasi ratkaisut. Meillä Data Engineer työskentelee noin 90-95 % hands-on projekteissa.
  • sinulta löytyy solitalaista rohkeutta, rentoutta, intohimoa ja välittämistä niin omaa työtäsi kuin muitakin kohtaan

Teet meidät iloiseksi, mikäli hallitset mahdollisesti pilvipalveluarkkitehtuurin ja osaat soveltaa pilvipalvelutoimijoiden (esim. AWS / Azure) tarjoamaa kattavasti ratkaistaksesi asiakkaan liiketoimintatarpeet.

Solitalla Data Engineerinä työskentelevä Henri kuvailee työtään seuraavalla tavalla:

”Parasta Solitalla on hyvä porukka ja fiksut ihmiset ympärillä. Aina löytyy lisäksi joku keneltä kysyä apua! Data Engineerinä teen monipuolisia data/analytiikkaratkaisuja asiakkaille ja hommia pääsee tekemään meillä todella laajasti. Myös pilvipalvelut on tekemisessä vahvasti mukana, mistä tykkään”

Haastavia data/AI/analytiikka projekteja sekä vapautta ja vastuuta henkivää yrityskulttuuria

  • Tarjoamme aidosta haastavia ja mielenkiintoisia data/analytiikka projekteja. Tsekkaa esimerkiksi rakentamamme huippuluokan tekoäly,  joka rakennettiin Data Science –lähtöisesti avoimella lähdekoodilla pilvessä, joka ennustaa ja ennakoi asiakkaan tarpeet. Unelmien data-alustan avulla päästiin eroon irrallisista datasiiloista ja analytiikkaprojekteista. Unelmien data-alusta voitti Grand One 2017 -kilpailussa Paras datan käyttö -kategorian.
  • Uskomme vahvasti siihen, että kaikki mitä meillä on, löytyy ihmisistä. Panostamme osaamisen kehittämiseen monin eri tavoin, oli kyse sitten kokemusten jakamisesta tietoiskuin tai laajemmista koulutuskokonaisuuksista. Meillä tekemiseensä intohimoisesti suhtautuvat asiantuntijat kehittävät osaamistaan osallistumalla alan konferensseihin ja hackathoneihin.  Välittäminen työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla kattavan etupaketin työhön ja vapaa-ajalle.
  • Vapautta ja vastuuta henkivä työympäristömme antaa sinulle ponnahdusalustan suuntaan, johon intohimosi sinua johdattavat. Myös sinä vaikutat siihen minkälainen yritys ja työpaikka Solita on tulevaisuudessa. Meillä opit uutta, jaat osaamistasi muille ja työskentelet erilaisissa rooleissa matkasi aikana. Vaalimme työn ja vapaa-ajan tasapainoa arjessa ihmistä kunnioittaen. Solita valittiin vuoden työnantajaksi 2016.

Kiinnostuitko Data Engineer paikasta?

Kerro meille vapaamuotoisesti taustastasi ja itsestäsi. Haluamme kuulla sinusta ja miettiä, kuinka voisimme yhdessä päästä parhaaseen lopputulokseen. Voit lähettää meille hakemuksen viimeistään 23.3.2018 alla olevan linkin kautta tai sähköpostilla rekry@solita.fi

Haastattelukierroksia järjestämme kaksi ja pääset tapaamaan mahdollisia tulevia tiimikavereitasi jo heti alkuun. Pääset myös todentamaan osaamisesi pienen harjoitustyön avulla, josta saat palautetta osaamisesi kehittämiseksi.

Hae tästä

Miksi olla paras, kun voi olla parempi?

Hyvä työyhteisö tekee parhaastakin paremman. Löydä itsesi Solitalta.

Siirry avoimiin työpaikkoihin

Digitalisaation etulinjassa ei pärjää yksin. Meillä löydät viereltäsi aina osaavampia teknologian, strategian, designin, datan ja ihmismielen ymmärtäjiä. Hyvässä työyhteisössä omakin osaaminen saa uudet mittasuhteet. Kuka tahansa voi olla jossain paras, mutta yhdessä olemme parempia.

  • Etusijalla on aina ihminen

    Meille tärkeintä on välittäminen. Sinusta, kollegoista, asiakkaista ja yhteisestä työpaikastamme. Näin syntyy äärimmäisen laadukkaita lopputuloksia ja onnellisempia ihmisiä – meillä ja maailmalla. Kaikki mitä meillä on, löytyy ihmisistä.

  • Meiltä löydät rinnallesi aina itseäsi osaavamman tyypin

    Meille tullaan osaavien ja oppimishaluisten työkavereiden takia ja jäädään samasta syystä. Hyvässä työyhteisössä omakin osaaminen saa uudet mittasuhteet. Kuka tahansa voi olla jossain paras, mutta yhdessä olemme parempia.

  • Ei pelkästään siistejä, vaan myös vaikuttavia juttuja

    Tärkeilyn sijaan Solitalla keskitytään siihen, mikä on merkityksellistä – Meillä pääset toteuttamaan asiakkaidemme visioita ja rakentamaan täysin uusia digipalveluja, jotka kohahduttavat niin kotona kuin kylillä.

  • Meillä voit olla oma itsesi kaikkine täydellisyyksinesi

    Keskitymme muuttamaan maailmaa, emme ihmisiä. Moninaisuus on meille rikkaus, jota haluamme vaalia. Löydät meiltä rennon työkulttuurin, jossa voit olla oma itsesi kaikkine täydellisyyksinesi.

Duunit postiisi

Voit tilata tiedot uusista avautuvista tehtävistä suoraan sähköpostiisi. Näin pysyt varmasti kartalla siitä, ketä me etsimme. Tietojasi käytetään vain näiden sähköpostien lähettämiseen.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Parhaat kollegat

    Parhaat kollegat

  • Merkitykselliset projektit

    Merkitykselliset projektit

  • Valitsemasi työvälineet

    Valitsemasi työvälineet

  • Osaamisyhteisöt

    Osaamisyhteisöt

  • Sertifiointimahdollisuus

    Sertifiointimahdollisuus

  • Etätyömahdollisuus

    Etätyömahdollisuus

  • Lounasetu

    Lounasetu

  • Virikesetelit

    Sportti- ja kulttuuripassi

  • Työmatkaetu

    Työmatka- & autoetu

  • Heltti-työterveys

    Heltti-työterveys

  • Sairauskuluvakuutus

    Työkykyvakuutus & lääkekorvaus

  • Tapaturmavakuutus

    Harrastekerhot

KYSY REKRYTOINNISTA