News

Solita laajenee Ruotsissa – avaa toimiston Malmössä

Published 04 May 2023

Reading time 2 min

Solita avaa uuden toimiston Malmöhön, ja jatkaa vakaata kasvuaan Juutinrauman eli Öresundin alueella Ruotsissa ja Tanskassa. Alle tunnin päässä Malmöstä, Juutinrauman sillan toisessa päässä Kööpenhaminassa Solita työllistää nyt jo 150 osaajaa. Yhteensä Solita työllistää Ruotsissa 200 it-alan osaajaa.

Solitan uusi Malmön toimisto sijaitsee Västra Hamnenin kauniissa, merellisessä kaupunginosassa. Solitan toimistolla aloittaa työnsä toukokuun lopulla 15 it-alan ammattilaista. Yhtiön tavoite on kasvattaa henkilöstöä 20 työntekijään vuoden loppuun mennessä.

”Meille on tietysti suuri ilon aihe, että Solitan osaamiselle on riittänyt kysyntää Ruotsissa ja Malmön uusi toimisto vahvistaa jalansijaamme Öresundin alueella. Alueella on paljon potentiaalia ja kasvumme jatkuu myös Tanskassa, joka on laajentunut Solitan toiseksi suurimmaksi markkinaksi. Malmön toimisto tuo mukanaan synenergiaetuja tekemällä meistä houkuttelevamman työnantajan alueella sekä parantaa kykyämme palvella asiakkaitamme laajemmin. Myös Ruotsin markkinalla vahvuutemme on teknologia-, data- ja liiketoimintaosaamisen yhdistäminen vaikuttavien palvelujen ja paremman yhteiskunnan rakentamiseksi”, Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos kertoo. Ruotsin maajohtajana jatkaa Johan Thyblad. Solitalla on Malmön lisäksi toimistot Tukholmassa ja Göteborgissa.

Teknologia-, data- ja designyhtiö Solitalla on tällä hetkellä 20 toimistoa kuudessa maassa. Yhtiössä työskentelee yli 1700 digitaalisen transformaation ammattilaista, jotka ovat erikoistuneet strategiseen konsultointiin ja palvelumuotoiluun, ohjelmistokehitykseen, dataan ja analytiikkaan sekä pilvi- ja integraatiopalveluihin.

Solitan asiakkaita ovat Ruotsissa muiden muassa Fortum, Skanska, Skandia ja Allmännytta sekä Tanskassa muun muassa Synoptik, Nordisk Film, XL-BYG ja Vestas.

Lisätietoja:

Solita, Ossi Lindroos, toimitusjohtaja, +358 40 750 7637, [email protected]

Solita AB, Johan Thyblad, maajohtaja, +46 706 731 008, [email protected]