Etusivu > Ura Solitassa > Solita työpaikkana

Haluatko itsellesi parhaat mahdollisuudet menestyä?

Mielestämme mukavalla työympäristöllä ja avoimella yrityskulttuurilla on suuri merkitys työn ilon syntymiselle. Jokainen onnistuu tehtävissään parhaiten, kun työympäristö on toimiva ja viihtyisä, ja siellä vallitsee aito ja kannustava yhteisöllisyys.

Solita on toiminut markkinoilla jo yli 13 vuoden ajan kannattavasti ja kasvanut onnistuneiden asiakasprojektien myötä joka vuosi. Tämä menestys on osaavien ja innostuneiden ihmistemme työn tulosta. Asiakkaamme luottavat meihin - siksi voimme tarjota henkilöstöllemme haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä nyt ja tulevaisuudessa.

Jatkuva osaamisen kehittäminen, aktiivinen tiedon jakaminen ja jokaisen mahdollisuus henkilökohtaiseen kehittymiseen luovat hyvän perustan menestykselliselle toiminnalle. Meillä asioita tehdään joustavasti ja avoimesti, mutta aina tinkimättömällä laadulla ja asiantuntemuksella.

Tiedämme, että elämä ei ole pelkkää työtä. Vaativien tehtävien vastapainoksi on hyvä ottaa aikaa myös itselle ja läheisille. Joustava henkilöstöpolitiikkamme huolehtii osaltaan siitä, että jokaisen työntekijän työ- ja yksityiselämä voivat muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden. Hyvää virettä tukevat myös monipuoliset liikuntamahdollisuutemme.



Sivukartta  | 2010 © Solita